Kaupunkiuutiset

Ajan kanssa kaikki tavarat menevät

Helteiset kesäpäivät eivät ole kirpputorimyynnin kuuminta sesonkia, mutta maanantaina aamupäivästä Takumäentie kutosessa lappaa tasaisesti väkeä.

– Yleisesti ottaen kesäkuukaudet ovat meillä hiljaisempia, koska myyjät lomailevat, Johanna Kaaranen Kulma-Kirppikseltä kertoo.

– Silti täällä käy ihan hyvin ihmisiä. Rantakeleillä ehkä vähemmän, mutta sadepäivät ovat hyviä kirpputoripäiviä. Sitten kun koulut alkavat, vilkastuu oikein toden teolla.

Kulma-Kirppiksellä on 82 myyntipaikkaa. Pöydiltä löytyy kirjoja, lehtiä ja kodin pikku tavaroita. Vaatteita on suorastaan runsaasti.

– Vaatteita menee todella paljon. Suosittuja ovat myös puutarha- ja käsityölehdet sekä tietysti naistenlehdet. Ne ovat nimittäin kaupan lehtihyllystä ostettuna nykyään aika kovissa hinnoissa.

– Tällä alalla on omat kausivaihtelunsa. Talven tullessa aletaan kysellä niin suksia kuin luistimiakin.

Hinnat tikissä

Maanantaina liikkeellä on selvästi vakioasiakkaita, sillä sen verran tuttavallista on juttelu kirpputoriemännän kanssa. Kaarasen mukaan jotkut piipahtavat useitakin kertoja viikossa katsomassa, onko jotakin uutta ja mielenkiintoista tullut myyntiin.

Monet antikvariaatit ovat lakanneet ottamasta vastaan vanhoja tietosanakirjasarjoja, jotka eivät kerta kaikkiaan mene kaupaksi. Yritän udella, onko kirpputorimaailmassa joitakin toivottomia tavaroita, joita ei kannata pöydälleen laittaa. Kaaranen miettii kotvasen.

– En osaa oikein nimetä mitään sellaista. Ajan kanssa kaikki tavarat menevät, kunhan hinnat ovat kohdillaan.

– Vanha on tietenkin vanhaa, mutta huonokuntoiset käyttötavarat eivät enää ihmisiä kiinnosta. Vaatteiden kunnon he tutkivat hyvinkin tarkkaan.

Myyjillä on suhteellisen yhtenäinen käsitys tavaroiden hinnoittelusta.

– Ihmisillä on aika kivasti hollilla, mitä tavaroista voi pyytää. Joskus tietysti joku saattaa olla liiankin toiveikas.

Hyvä valikoima

Hyllyjen välistä löytyy Pasi Vuohela, joka tunnustautuu kirpputorien vakioasiakkaaksi.

– Minua kiinnostaa ihan kaikki, Vuohela sanoo.

– Käyn tälläkin kirpputorilla useamman kerran viikossa ja itselläni on myös ollut täällä pöytä. Yleensä katson erityisesti vaatteita, jotka ovat tietysti huomattavasti edullisempia, mutta isoja kokojakin tuntuu löytyvän jopa paremmin kuin kaupoista.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Uusin Kaupunkiuutiset

26.9.2020

Fingerpori

comic

Päivän Hämeen Sanomat

29.9.2020