Kaupunkiuutiset Hämeenlinna

Alajärven ratamestari palkittiin kaupungin syntymäpäivillä

Tauno Hovila palkittiin viime lauantaina Vuoden kotiseututeko -tunnustuksella. Kunniamaininta myönnettiin Ämyrockin taustajoukoille. Kuva: Esko Tuovinen

Viime lauantaina Hämeenlinnan kaupungin syntymäpäivillä julkistettiin Vuoden kotiseututeko 2018 -palkinto ja -kunniamaininta. Hämeenlinna-Seura haluaa vuosittain muistaa tahoja, jotka ovat ansiokkaalla tavalla tehneet työtä hämeenlinnalaisuuden ja hämeenlinnalaisen elämäntavan hyväksi. Kotiseututeot voivat liittyä esimerkiksi rakennettuun ja luonnonympäristöön tai kulttuuriperinnön vaalimiseen ja uusintamiseen.

Alajärven jäälle on jo toistakymmentä vuotta ilmestynyt hyvin hoidettu luistelurata ja hiihtolatu. Monien yllätykseksi kaupunkilaisia ilahduttava talviurheilukeskus on syntynyt kokonaan talkootyönä. Tauno Hovila on jatkanut veljensä aloittamaa tapaa viitisen vuotta sitten, ja hän on kehittänyt puitteita edelleen. Vapaasti lainattavaksi on järjestynyt kymmeniä potkukelkkoja ja autolla saapuville on raivattu jopa oma parkkipaikka.

Pyyteettömästä vapaaehtoistyöstä kaupunkilaisten liikunnan ja virkistyksen edistämiseksi Vuoden kotiseututeko 2018 -palkinto myönnettiin ”Alajärven ratamestarille” Tauno Hovilalle.

Vuoden 2018 kotiseututeko -kunniamaininta osoitettiin kaikille Ämyrockin taustajoukoille. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 45 vuotta siitä, kun ensimmäinen tapahtuma järjestettiin Hämeenlinnassa. Historian lehdille kirjattiin, että ensimmäisen konsertin Kaupunginpuistossa oli järjestänyt “täkäläinen ryhmä kaistapäitä”. Valtakunnallisesti tunnettu ilmaisrockfestivaali on nyt lajissaan Suomen vanhin.

Vuonna 2018 tapahtuma jäi järjestämättä vapaaehtoisten vähyyden vuoksi. Loppuvuodesta hämeenlinnalaiset kuitenkin heräsivät puolustamaan ikonista tapahtumaa ja perinteitä jatkamaan saatiin kerättyä uusiakin vapaaehtoisia.

 

 

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset