Kaupunkiuutiset

Alkuperäinen Waterloo keikalla

1970-luvun alussa kaupungin bändien kuningas oli raskaammanpuoleista rockia soittava Waterloo, jonka nokkamiehestä Leo ”Nunu” Frimanista tuli myöhemmin koko Suomen tuntema Freeman.

– Perustimme Nunun kanssa bändin vuonna 1969, rumpali Antti ”Niilo” Toivonen muistelee.

– Sjöholmin Antti on aluksi bassossa, mutta vähän ajan päästä siihen hommaan tuli Lexa Kirjavainen.

Yhtye taisteli alkuaikoinaan Hämeenlinnan herruudesta soulhenkistä rockia soittavan Eternalin kanssa, kunnes kilpailijabändi hajosi syksyllä 1970.

Waterloo osallistui Suomen ensimmäisiin Rockin SM-kisoihin ja pääsi kuuden parhaan joukkoon. Sijoituksen myötä yhtye pääsi mukaan vuonna 1971 julkaistulle äänilevylle Popmestarit kappaleellaan Smiling Face.

– Meillä oli ohjelmistossa John Fogertyn kipaleita, Hendrixiä, Uriah Heepiä ja aika monta Led Zeppelinin biisiä.

– Vuonna 1971 teimme 140 keikkaa ja yksi hieno muisto oli, kun oltiin Beach Boysien kanssa samalla lavalla Parolassa.

Seuraavana vuonna ryhmä oli mukana Kirkan kesäkiertueella.

– Waterloon keikat jäivät, kun Nunu meni Kirkan ja Paula Koivuniemen bändeihin ja minä muutin Tampereelle. Vuonna 1983 kokoonnuttiin uudelleen ja sen jälkeen ollaan soiteltu aina vähintään muutaman vuoden välein, Toivonen kertoo.

Aito ja alkuperäinen Waterloo esiintyy Taiteiden Yönä Hämeenlinnan torin laidalla olevassa terassikahvila Birgitassa. Trion vahvistuksena on Eternalin laulaja-kitaristi Markku Kujala, joten luvassa on muistoja ja kappaleita hippivuosien Kirkkopuistosta.

Waterloo feat. Markku Kujala pe 25.8. klo 20 Birgitassa.

Asiasanat

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset