Kaupunkiuutiset

Alue tarvitsee yleisurheiluhallin

Janakkalan Janan valmennuspäällikkönä seuran yleisurheilun hyvälle uralle nostanut Marko Ahtiainen on palannut seitsemän vuoden tauon jälkeen paikkakunnalle. Ahtiainen kannustaa alueen seuroja vuoropuheluun ja hankkeeseen rakentaa yleisurheiluhalli.

Marko Ahtiainen toimi Janassa valmennuspäällikkönä 1998–2006. Hän työskenteli Suomen Urheiluliitossa vuodet 2003–09.

Sen jälkeen siirtyi Kuopioon Pohjois-Savon Liikunnan projektipäälliköksi.

– Yleisurheilu voi tällä alueella valtavan paljon paremmin kuin 20 vuotta sitten. Huimasti on menty eteenpäin siitäkin, kun lähdin Kuopioon seitsemän vuotta sitten, Ahtiainen sanoo.

– Kun aloitin Janan valmennuspäällikkönä vuonna 1998, Kanta-Hämeessä oli vain 150 lisenssiyleisurheilijaa. Nyt on yli tuhat harrastajaa, joilla on lisenssi.

Ahtiaisen mukaan samoin on käynyt koko Suomessa, sillä lisenssimäärä on kasvanut yli 10 000:lla.

– Seurat keskittyivät vain lahjakkuuksiin. Lapsista ei tiedetä, kuka on lopulta lahjakas. Toiminta oli hyvin kapea-alaista.

– Jana lähti ensimmäisenä tekemään voimakkaasti töitä. Hyvinkäällä ja Riihimäellä oli hyvää seuratyötä, mutta he hieman katselivat, mihin Jana menee. He eivät peesanneet höyryjyrän lailla. Tänä vuonna Kiskolla on valtava määrä lasten lisenssejä.

Ahtiaisen mielestä alueella pitäisi olla kunnon yleisurheiluhalli.

– Janalla on 400 lasta ja nuorta mukana. Liikuntahallin tila loppuu talvisin, sillä Jana ei pysty ottamaan enempää harrastajia. On kymmeniä eri vaihtoehtoja siihen, tulisiko halli julkisella vai yksityisellä rahoituksella.

– Debattia on seurojen välillä varmasti epävirallisella taholla. Alueen seurojen yleisurheilujaostot voisivat istua alas kerran tai pari vuodessa. Debatista olisi hyötyä, vaikka se ei heti johtaisi mihinkään.

Ahtiaisen mielestä alueen seurojen yhteiskeskustelua voisi käydä hallihankkeen virittämisen lisäksi aikuisurheilijoiden valmennusresurssien edistämiseksi.

– Seurojen tulee kilpailla keskenään terveellä tavalla. Jos seurat haluavat olla vahvoja juniorityössä ja että heillä on muutamia Kalevan Kisan tasoisia urheilijoita, nykyinen tilanne on erinomainen. Jos haluttaisiin menestyä Kalevan maljassa tai SM-viesteissä, silloin pitäisi olla yksi iso seura.

– En näe, että seurojen kannattaisi yhdistyä. Nykyinen toimintatapa on hyvä, sitä kannattaisi pikkaisen vahvistaa dialogilla ja yhteistyöllä, Ahtiainen sanoo.

Ahtiainen toimi Kuopiossa projektipäällikön tehtävien jälkeen syksystä 2013 vuoden verran Kalevan Kisojen pääsihteerinä.

– Se oli huima projekti, joka huipensi pitkän työni yleisurheilussa. Oli hienoa nähdä vapaaehtoisen sitoutuminen isoissa vastuualueissa. Tein töitä kuutena päivänä viikossa 12–16 tuntia. En ehkä lähtisi toista kertaa vastaavaan hommaan mukaan.

Antti Ruuskasen vuoden 2014 EM-kullan jälkeen Ahtiainen pyydettiin Oy Business Athleticsin toimintaan. Ruuskanen oli firman tärkein asiakas.

– Jäin keväällä pois firman toiminnasta. Antilla on huippuvalmentaja, Jarmo Hirvonen. Antille toivon menestystä Rion olympialaisista ja muutenkin pitkää uraa.

Ahtiainen työskentelee yhdessä tyttärensä Nea Ahtiaisen ja avopuolisonsa Terhi Päivärinnan kanssa Kaunis Liike oy:ssä.

– Meillä on lisäravinteiden ja ravintolisien kautta urheilijoiden ravitsemukseen liittyvää myyntiä. Teen konsultointikeikkoja urheiluseuroihin iltaisin ja viikonloppuisin. Käyn innostamassa väkeä tai auttamassa jonkun ongelman ratkaisussa.

– Olen hieman urheilusta ulompana. Silti päivittäin tulee jotain urheiluun liittyvää soittoa SUL:n vuosien kontaktien kautta.

Ahtiainen miettii syksyn aikana omaa jatkoaan urheilutoiminnassa.

– En tiedä vielä, mikä roolini tulee yleisurheilussa olemaan. Uskon, että joku rooli jatkossakin minulla on. En usko, että se on enää SUL:n puolella vaan Janassa, Ahtiainen tuumaa.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset