Kaupunkiuutiset

Tapani Baggen joulukuun tarina: Amalia

"Miten sä luulet, että Kirsi suhtautuu Amaliaan?" Kuva: Anja Filppula
"Miten sä luulet, että Kirsi suhtautuu Amaliaan?" Kuva: Anja Filppula, arkisto

Kun huussi oli räjäytetty, Koskela otti kirveen ja kaatoi rinteestä nuoren koivun. Hän karsi siitä oksat ja sitoi sen narulla riu’uksi kahden puun väliin lähimetsässä.

– Tuo saa kelvata, kunnes keritään tehdä uusi ulkohuone.

Aloin epäillä entistä vahvemmin Koskelan mahdollisuuksia saada perheensä jouluksi luomutilalleen. Ääneen en sitä sanonut. Se olisi vain lyönyt löylyä kiukaalle.

Koskela oli onneksi lämmittänyt edellisenä iltana saunan, joten padassa oli vielä melkein lämmintä vettä. Saimme pestyä itsemme haaleassa saunassa, ja Koskela haki talosta puhtaita vaatteita. Koskelan vaatteet tosin olivat minulle kapoisia, ja lahkeita ja hihoja jouduin käärimään.

– Nyt mennään syömään! Koskela julisti.

– Mä laitan meille hernekeittoa.

Talo oli hirsirunkoinen, laudoitus melko hyvässä myrkynvihreässä maalissa. Vintillä oli kuulemma isot kasat vanhoja sanomalehtiä eristeenä.

– Se on ekologinen vaihtoehto, Koskela kehui.

– Ja niitä on hauska lukea, jos aika käy pitkäksi. Vanhat uutiset on aina parempia kuin nykyiset.

– Paitsi sodanaikaiset, huomautin.

– No en mä tiedä. Niitäkin on kiva lukea, kun ne ei ole ajankohtaisia.

Kun lähestyimme ulkoportaita, sisältä alkoi kuulua outoa vinkunaa ja tömistystä. Koskela meni hieman vaikean näköiseksi.

– Ai niin… Mä en ole tainnut vielä kertoakaan Amaliasta.

– No et. Kukas se on? ”Amalia armas, kotikylän impi”, niinku siinä laulussa, vai?

– Mun uus kaveri, Koskela sanoi samalla kun nousi portaille. – Mä ajattelin ensin, että se nukkuis olkien päällä lattialla…

– Mitä?

– …mutta enhän mä voinut sanoa sille ei, kun se halus mun viereeni sänkyyn. Se on niin lutunen…

Koskela avasi lasikuistin oven. Vinkuna yltyi sisällä, ja jokin tömähti tuvan ovea vasten.

– Mitä hittoa? ihmettelin.

– Sulla on uus kaveri, ja sä odotat perhettäs jouluksi tänne? Miten sä luulet, että Kirsi suhtautuu Amaliaan?

– Mä toivon, että niistä tulee hyviä ystäviä, Koskela sanoi ja avasi oven eteiseen.

– Ootko sä tosissas?

 

Samassa tuvan ovi repsahti auki ja pamahti seinää vasten. Vähintään satakiloinen laikukas sika hyökkäsi Koskelan kimppuun ja kaatoi hänet eteisen lattialle niin että rysähti. Emakko pelmi Koskelan päällä, tökki häntä kärsällään ja röhki ja kiljui.

Sika vaikutti onnelliselta. Kuten Koskelakin.

– Nooh, Amalia, nooh… Koskela sanoi ja paijasi sikaa, katsoi minuun melkein ujon näköisenä.

– Eikö olekin söpö? Miten tällaiselta kieltää mitään?

– Ei mitenkään, myönsin.

Koskela työnsi vaivalloisesti sian pois päältään ja nousi, sulki ulko-oven ja eteisen oven ja paimensi Amalian ja minut tupaan. Iso leivinuuni hohki lämpöä, ja Koskela lisäsi pesään puuta.

Annoin Amalian nuuhkia kättäni ja rapsutin sitä korvan takaa. Se töytäisi minua leikkisästi pohkeeseen ja melkein kaatoi minut.

– Am-muu, Lassie-vasikka tervehti meitä suuruskaukalonsa äärestä kamarista, pönttöuunin kupeesta. Lassie oli hieman kasvanut sitten viime näkemän.

– Ammu vaan, sanoin ja katsoin Koskelaan.

– Asuuko Lassiekin täällä?

– En kai mä nyt voinut panna sitä kylmään navettaan? Sehän jäätyis siellä.

– Ymmärrän, sanoin.

– Toivottavasti Kirsi ystävystyy senkin kanssa. Miksi sä tän Amalian hankit?

– Se on vietnamilainen minipossu.

– Näyttääkin ihan miniltä. Morris Miniltä.

– Mä ajattelin, että siitä kasvaa kiva joulukinkku perheelle, mutta eihän tollasta raaski syödä. Mä oon ruvennut kasvissyöjäksi.

Vakuutin ymmärtäväni.

– Tai kyllä mä kalaa vielä syön, Koskela korjasi.

– Täytyy hankkia joululohi.

Nyökkäsin.

– Kunhan et vaan ala kasvattaa sitä ite. Muuten sekin voi jäädä syömättä…

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset