fbpx
Kaupunkiuutiset

Kolumni: Armo on lahjoista suurin – Kasvottomuus on nykyajan murtamaton haarniska

Juha-Pekka Koskinen Kuva: Esko Tuovinen / HäSa
Juha-Pekka Koskinen Kuva: Esko Tuovinen / HäSa

Maailma muuttuu ympärillämme kovaa vauhtia. Keskuudessamme elää vielä kohtalainen joukko ihmisiä, joille hevonen oli lapsuudessa se tärkein kulkupeli.

Kaikki asiat hoidettiin henkilökohtaisesti eikä missään kaupassa taikka virastossa asiakasta ajettu ulos tai käsketty painua nettiin täyttämään verkkolomakkeita.

Jopa 70-luvun meno näyttää nykynuorisosta pöyristyttävältä. Tuolloin julkisissa tiloissa vedeltiin tupakkaa niin, että ilma oli savusta harmaa eikä niin pientä lasta löytynyt, että hän olisi ajanut polkupyörällä kypärä päässä.

Lapset juoksivat ulkona iltamyöhään eikä heidän olinpaikastaan ollut mitään tietoa tuntikausiin. Jos joku alakoululainen olisi äidin ja isän luvalla tuonut luokkahuoneeseen omaan puhelimen, luvan antaneet vanhemmat olisivat välittömästi joutuneet mielentilatutkimukseen.

Muutosten tulvassa

Moni asia on nopeasti muuttunut paremmaksi mutta samalla iso osa kansalaisista on jäänyt muutosten tulvan alle.

Yhteisöllisyys on siirtynyt verkkoon ja vanhoista sosiaalisista taidoista ei välttämättä ole enää mitään hyötyä. Taitavinkaan tinkijä ei saa nettikaupan käyttöliittymää myöntämään pientäkään alennusta.

Kasvottomuus on nykyajan murtamaton haarniska. Lisäksi elämästä on kadonnut rauha, kaikkien on oltava tavoitettavissa kaiken aikaa.

Mitä jää jäljelle?

Muutos aiheuttaa monille ahdistusta. Kyse ei välttämättä ole suunnasta, siirrytäänkö pahasta hyvään, vaan silkasta siirtymän massiivisuudesta. Kun kaikki tuttu murenee, uutta on opittava jatkuvasti ja jossakin vaiheessa se voi käydä ylivoimaiseksi.

Jäljelle pitäisi jäädä edes ihmisten välinen armollisuus. Kaiken hajottaminen ei voi olla itsetarkoitus. Kuten WSOY:n kotimaisen kirjallisuuden kustantaja Anna-Riikka Carlson sanoi Finlandia-palkintotilaisuuden puheessaan: ”Ajat ovat kovat. Meidän ei tarvitse olla.”

Harvialan herra

Maailman kovuus ei toki ole mitään uutta. Vuonna 1439 Vanajan kirkko oli vielä puuta, ja kivikirkon rakentaminen vasta suunnitteilla.

Tuona vuonna Harvialan omistaja valtaneuvos Henrik Svärd teki itsemurhan. Svärdin alaiset olivat kaikista vaikeuksista huolimatta pitäneet isännästään ja surivat, ettei valtaneuvosta voinut kuljettaa Vanajan kirkkoon siunattavaksi, sillä itsemurhan tehnyttä ei keskiajalla saanut viedä ovesta herranhuoneeseen.

Svärdin surijat keksivät ongelmaan ratkaisun. He hakkasivat vanhan puukirkon seinään kirveillä aukon, josta saattoivat kantaa isäntänsä alttarille siunattavaksi. Tähän ei kenelläkään ollut mitään sanomista, ja valtaneuvos sai kirkollisen siunauksen.

Svärdin palvelusväki ymmärsi, että suurin lahja, jonka ihminen voi ystävälleen antaa, on armo.

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset