fbpx
Kaupunkiuutiset

Asukkaiden kuuleminen on avain kaupungin menestykseen – Tavoitteeksi asukkaiden Hämeenlinna

Seppo Rehunen Kuva: Raatikuva
Seppo Rehunen Kirjoittaja on hämeenlinnalainen. Kuva: Raatikuva

Hämeenlinna oli muutama vuosi sitten asumiskaupunki ja nyt olemme ”ihan lähellä”.

Ehdotan uudeksi tunnukseksi asukkaiden kaupunkia ja nimeämme 2020-luvun asukkaiden vuosikymmeneksi. Näin erotumme eduksemme ja pidämme tavoitteena, että kaupunki kuuntelee asukkaidensa odotuksia herkällä korvalla ja toteuttaa rohkeasti heidän ideoitaan.

Uusi johto lisää toiveikkuutta

Viimeisimpien väkilukutietojen ja ennusteiden mukaan menneen vuosikymmenen taantuma on takana. Keskustan asukasmäärä kasvaa, mutta pitäjissä asuvien määrä vähenee. Voimmeko omin toimin vauhdittaa keskustan kasvua ja hidastaa pitäjien hiljentymistä? Uskon, että voimme.

Toiveikkuuteni pohjaa kaupungin johdon uusiutumiseen sekä kaupungissa jo asuvien ja meille muuttavien ihmisten osaamiseen ja aktiivisuuteen. Luottamusjohdossa on niin paljon laaja-alaista kokemusta ja näkemystä, että edellytykset tehdä kehitystä vauhdittavia ratkaisuja ovat erinomaiset. Uusi kaupunginjohtaja on vielä kirjoittamaton kortti, mutta hänen lähtötilanteensa on hyvä.

Ydinkeskusta luo mielikuvan

Mielikuva kaupungista muodostuu paljolti ydinkeskustan perusteella. Me asukkaat voitimme näytelmän toriparkista ja keskustan kehittymisen esteet ovat avautumassa. Nyt odotamme ykköskorttelin lisä- ja uudisrakentamisen alkamista ja toimivia ratkaisuja ruutukaava-alueen saavutettavuuden ja siellä liikkumisen parantamiseksi.

Ykköskorttelin pattitilanteen purkamiseen tarvitsimme seinäjokelaisen kiinteistösijoittaja Raimo Sarajärven esimerkkiä ja päättäväisyyttä. Minulle sopii, että aivan kaupungin ytimeen rakennetaan 12 kerroksinen maamerkki, joka tuo nostokurjet kaupunkiin ja kertoo moottoritielle asti keskustan heräävän eloon. Korttelin muut kiinteistöt kyllä peesaavat perässä.

Liikkumisen turvallisuus etusijalla

Liikkumiseen ruutukaavalla toivon ratkaisuja, jotka mahdollistavat kävelijöiden, sähköpyörien ansiosta lisääntyvien pyöräilijöiden, julkista liikennettä käyttävien sekä autoilijoiden esteettömän pääsyn torille ja kivijalkakauppoihin. Tämä on täysin mahdollista, kun niin halutaan ja päätetään.

Olemmeko valmiita tekemään Sibeliuksenkadusta pihakadun Jyväskylän esimerkin mukaisesti? Asukkaiden kaupungissa ei tule luoda vastakkainasettelua kevyen liikenteen ja autoilijoiden välille vaan taataan keskustan saavutettavuus ja turvallinen liikkuminen kaikille. Nykytilanne ei tätä takaa.

Asukkaiden kuuleminen avainasemassa

Asukkaiden kuuleminen ja mukaanotto heitä itseään koskevissa asioissa on avain menestykseen. Ojoisten asukkaiden pitkäjänteinen terveysasemansa puolustaminen on lupaava esimerkki siitä, että asukkaiden perustelluilla kannoilla on Hämeenlinnassa kantavuutta. Näin sen kuuluukin olla!

Haluan syventää asukkaiden ja kaupungin yhteistoimintaa kumppanuuden tasolle. Käytännön esimerkiksi sopinee Ahveniston moottorirata. Kun sen nykyinen vuokrasopimus päättyy, voisi alueen toiminnoista vastaamisen uskoa sitä ympärivuotisesti käyttäville yhdistyksille. Tässä toteutuisi kaunis periaate, jonka mukaan yhteiskunta luo olosuhteet ja käyttäjät vastaavat toiminnasta.

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset