Kaupunkiuutiset Hämeenlinna

Aulangolle pääsee bussilla pulahtamaan – Toiveissa on myös yleinen sauna keskustan tuntumaan

Sauna- ja avantouintiseura Pulahtajat sai saunavuoron Aulangolta. Toiveissa on myös yleinen sauna.
Laura Lehtinen (vas.) ja Marja-Leena Ahonen pulahtivat Aulangonjärveen tällä kertaa ilman löylyjä, mutta monelle juuri saunominen on avantouinnin ehdoton edellytys. Kuva: Heli Karttunen
Laura Lehtinen (vas.) ja Marja-Leena Ahonen pulahtivat Aulangonjärveen tällä kertaa ilman löylyjä, mutta monelle juuri saunominen on avantouinnin ehdoton edellytys. Kuva: Heli Karttunen

Pulahtajien saunavuorot Ahvenistolla ovat olleet suosittuja jopa tungokseen asti. Kun Lasten Liikunnan Tuki tarjosi aikaa Aulangon ulkoilumajalta, tarttui yhdistys heti tilaisuuteen.

– Meistä on tosi hyvä asia, että voimme tarjota saunavuoron myös kaupungin itäpuolella, yhdistyksen hallituksen jäsen Laura Lehtinen sanoo.

Yhdistys kokeili aluksi uutta Aulangon saunavuoroa kaksi kertaa lokakuussa. Kun kävijöitä tuntui piisaavan, päätti yhdistys varata ajat vuoden loppuun asti, ja jatkaa niitä mahdollisesti myös ensi vuonna.

– On hienoa, että tänne pääsee keskustasta myös bussilla, kertoo Marja-Leena Ahonen, joka myös istuu Pulahtajien hallituksessa.

Titta Rapila on tyytyväinen Pulahtajien jäsenmäärän kasvuun, mutta samalla se luo painetta kokonaan uuden yleisen saunan perustamiselle. Kuva: Heli Karttunen
Titta Rapila on tyytyväinen Pulahtajien jäsenmäärän kasvuun, mutta samalla se luo painetta kokonaan uuden yleisen saunan perustamiselle. Kuva: Heli Karttunen

Saunavuoroihin tunkua

Alkuvuodesta perustetulla yhdistyksellä on jo noin 50 jäsentä. Saunavuoroja pyritään hankkimaan lisää sitä mukaa kun jäsenmäärä kasvaa. Vastikään yhdistys sai varattua Ahvenistolta vuoron parittomien viikkojen tiistaiksi.

– Meillä on niin paljon kävijöitä, että meillä on positiivinen ongelma. Olemme ottamassa Ahvenistolle myös lauantaiksi lisävuoron, mutta kellonaikaa ei ole vielä lyöty lukkoon, Pulahtajien hallituksen puheenjohtaja Titta Rapila kertoo.

Ahveniston sauna on suosittu, joten uusia aikoja alkaa olla hankala saada.

– Nyt kun jäsenmäärä on kasvanut, meillä on toiveissa, että saisimme keskustan tuntumaan yleisen saunan kaikille avantouinnin ja saunomisen ystäville. Ainakin poliittista tahtoa yleiselle saunalle tuntuisi olevan. Tavoitteena on saada mukaan myös yhteistyökumppaneita, mutta hanke on vasta alkumetreillä.

Pulahtajat ry

Hämeenlinnan avantouinti- ja saunaseura aloitti toimintansa maaliskuussa 2019.

Yhdistyksellä on saunavuorot Ahveniston saunalla perjantaisin parittomilla viikoilla kello 17.45–19 ja parillisilla viikoilla kello 17.45–20.15, sekä tiistaisin aina parittomilla viikoilla kello 19–20.15.

Aulangon ulkoilumajalla yhdistyksellä on saunavuoro aina parillisilla viikoilla sunnuntaisin kello 16–17.30.

Jäsenille saunavuorot ovat ilmaisia, muille 5 euroa/kerta.

Lisätietoa Pulahtajista löytyy Facebookista.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset