Kaupunkiuutiset Hämeenlinna

Aulangon ulkoilumajaan Järvikahvila ja uusittu sauna

Uuteen Järvikahvilaan on rakennettu myös ulkopatio. Tilaussauna on kokenut täydellisen peruskorjauksen. Lasten liikunnan tuki ry:n toiminnanjohtaja Juha Liedes kertoo, että piha-alueen maisemointi alkanee ensi vuoden puolella. Kuva: Esko Tuovinen
Uuteen Järvikahvilaan on rakennettu myös ulkopatio. Tilaussauna on kokenut täydellisen peruskorjauksen. Lasten liikunnan tuki ry:n toiminnanjohtaja Juha Liedes kertoo, että piha-alueen maisemointi alkanee ensi vuoden puolella. Kuva: Esko Tuovinen

Aulangon luonnonsuojelualueen kahvilatarjonta on täydentynyt, kun näköalatornin vieressä sijaitseva Tornikahvila on saanut rinnalleen Aulangonjärven rannan läheisyydessä toimivan Järvikahvilan.

Järvikahvila on osa entisessä Aulangon ulkoilumajassa toimivan Aulangon luontoliikuntakeskuksen ja sitä pyörittävän Lasten liikunnan tuki ry:n toimintaa.

Järvikahvila on avoinna kokeiluluontoisesti maanantaista torstaihin kello 13–19 elokuun loppuun, jonka jälkeen yhdistys summaa miten kahvila on lähtenyt pyörimään ja minkälaiset ovat tarpeet syksyn ja talven aukioloille.

 

Lasten liikunnan tuki ry:n toiminnanjohtaja Juha Liedes kertoo, että ruska-aika kannattaisi joka tapauksessa hyödyntää.

– Talvella olemme avoinna ainakin viikonloppuisin, koska tämä on kaupungin ykköshiihtokohteita moottoriradan lisäksi.

Järvikahvilan myötä rakennuksen edustalle on tehty laatoitettu patio terassipöytineen ja -tuoleineen. Ensi vuonna pihaa on tarkoitus maisemoida ja mahdollisesti avartaa järvinäkymää pensaikkoa raivaamalla.

– Aloitamme yhteistyön Hämeen ammattikorkeakoulun Lepaan viherpuolen opiskelijoiden kanssa. He suunnittelevat miljöön. Maisemointi alkaa aikaisintaan vuonna 2020.

Juha Liedeksen mukaan Aulangonjärven rannasta vapaasti lainattavat soutuveneet ovat olleet kovassa käytössä. Kuva: Esko Tuovinen
Juha Liedeksen mukaan Aulangonjärven rannasta vapaasti lainattavat soutuveneet ovat olleet kovassa käytössä. Kuva: Esko Tuovinen

 

Yhdistys vuokraa tilat Aulangon luontoliikuntakeskukselle Hämeenlinnan kaupungilta, joka on vastannut myös remontista.

Remontti on jaettu kolmeen osaan. Tammikuussa uusittiin rakennuksen keittiö, ja nyt remontin kakkosvaiheessa uusittiin myös sauna ja kiinteistön lämmitysjärjestelmä.

– Remontin kolmosvaiheessa syksyllä hiotaan ja lakataan lattiat ja peruskorjataan sisätilan vessat, Juha Liedes kertoo.

Sekä kaupungin, luonnonsuojelualuetta hallinnoivan Metsähallituksen että Lasten liikunnan tuki ry:n yhteisenä tavoitteena on luoda Aulangon luontoliikuntakeskuksesta portti koko Aulangon luonnonsuojelualueelle ja Sibelius-metsään.

 

 

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Uusin Kaupunkiuutiset

12.8.2020

Päivän Hämeen Sanomat

15.8.2020

Fingerpori

comic