fbpx
Kaupunkiuutiset

Autoilijoille vihreä valo vilkkuvaksi

Parolan Autokoulun yrittäjän Jiri Katteluksen idea liikennevaloasetuksen muuttamisesta on edennyt esityksenä liikenne- ja viestintäministeriöön. Jiri Katteluksen ajatukseen tarttui Hämeenlinnassa pääpaikkaansa pitävä valtakunnallinen matkailuajoneuvojen omistajien kattojärjestö SF-Caravan, joka jätti virallisen esityksen reilu viikko sitten.

Vilkkuva vihreä valo on käytössä muun muassa Virossa ja Ruotsissa. Ajatus sai uutta tuulta purjeisiin loppukesän ikävien suojatieonnettomuuksien johdosta.

Esitys on lyhykäisyydessä sellainen, että liikennevaloasetukseen tehtäisiin muutos, jossa autoilijoiden valo-ohjauksessa voitaisiin mahdollistaa vihreän valon vilkkuminen ennen valon vaihtumista keltaiselle ja myöhemmin punaiselle.

Esitystä perustellaan sillä, että vilkkuva vihreä valo olisi erityisen hyödyllinen vaikeissa olosuhteissa, talviaikaan sekä pimeällä ja liukkaalla tiellä.

”Pidämme muutosta erityisen tärkeänä matkailuautoilijoiden ja henkilöauton ja matkailuvaunun yhdistelmällä ajavien kannalta, sillä matkailuajoneuvojen jarrutusmatkat ovat tavallista henkilöautoa pitempiä. Vilkkuva vihreä valo parantaisi liikennetilanteen ennakointimahdollisuutta ja siten välillisesti lisäisi liikenneturvallisuutta risteyksissä”, esityksessä todetaan.

SF Caravanin esityksessä todetaan, että ”kokemustemme mukaan varsinkin suurissa risteyksissä autoilijat jatkavat liian usein ja liikennesääntöjen vastaisesti risteykseen ajamista valon vaihtuessa keltaiselle. Vaaratilanne, joka voitaisiin vilkkuvalla vihreälle estää, syntyy risteyksen jälkeen olevalla suojatiellä, kevyen liikenteen liikennevalon ollessa jo vaihtunut punaisesta vihreäksi. Uskomme ulkomaisten esimerkkien (mm. Viro ja Ruotsi) ja jäsenistömme ajokokemusten perusteella siihen, että vilkkuva vihreä valo kiinnittäisi kuljettajan huomion riittävän ajoissa hidastamiseen ja pysäyttämiseen. Uudenlaisella valo-ohjauksella olisi siten liikennesääntöjen noudattamista parantava vaikutus.”

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset