Kaupunkiuutiset

Bachin Jouluoratorio soi Hämeenlinnan kirkossa

Huhtikuussa varsinaisen työnsä Hämeenlinna-Vanajan kanttorina aloittava Heikki Seppänen tuo jouluksi Hämeenlinnan kirkkoon Johann Sebastian Bachin Jouluoratorion, jota pidetään yhtenä hienoimmista Bachin kirkkomusiikkiteoksista.  Vox Cantorum -kamarikuoro ja Helsingin Barokkiorkesteri esittävät Seppäsen johdolla ensimmäisen, viidennen ja kolmannen kantaatin joulun ajan tapahtumia kuvaavasta kuusiosaisesta teoksesta.

Euroopan arvostetuimpien periodiyhtyeiden joukkoon kuuluva Helsingin Barokkiorkesteri tuo uusia näkökulmia vanhan musiikin tulkintaan.

Vox Cantorum -kamarikuoro muodostuu kanttoreista ja ammattikuorolaulajista. Kuoro on levyttänyt muun muassa Domine, Dominus noster -äänitteen, joka sisältää uutta hengellistä musiikkia sekä suomalaisia virsiä Suomen Yleisradiolle ja Ruotsin kirkon virsiä Ruotsin Radiolle. Jouluoratorion solistitehtävät on jaettu kuorolaisten kesken.

Liput ovelta 20/15 euroa.

J. S. Bach: Jouluoratorio, kantaatit I, V ja III Hämeenlinnan kirkossa pe 12.12. klo 19.

BACHIA KIRKOSSA. HELSINGIN BAROKKIORKESTERI (KUVASSA) JA VOX CANTORUM TULKITSEVAT BACHIN JOULUORATORION HÄMEENLINNAN KIRKOSSA PERJANTAINA 12.12.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset