Kaupunkiuutiset

Blueskuningatar varastaa sydämet

Kun otetaan perinteistä bluesia rakastava soittaja, akateemisesti koulutettu sähkökitaristi ja skandinaavista kauneutta, saadaan tulokseksi yksi suomalaisen musiikin kiinnostavimmista vientituotteista. Useasti maailmalla muun muassa brittiläisissä medioissa palkittu kitaristi, laulaja ja lauluntekijä Erja Lyytinen on sekä uudistanut että rikkonut bluesmusiikin rajoja vuosituhannen alussa ilmestyneestä ensilevystään alkaen.

Tänä keväänä Lyytinen on konserttikiertueella, joka saapuu Verkatehtaalle 4. helmikuuta. Kiertueella julkaistaan artistin uusin levy Stolen Hearts, jonka materiaali on Lyytisen originaalia tuotantoa. Albumilla tekijänä on muun muassa englantilainen tuottaja-miksaaja Chris Kimsey, jonka edellisiin tuotantoihin kuuluvat levytykset sellaisten maailmanluokan yhtyeiden kuten Led Zeppelinin, Rolling Stonesin, Mott The Hooplen ja B.B. Kingin kanssa. Konsertissa tullaan kuulemaan Lontoossa äänitetyn albumin kappaleita Lyytisen vahvan ja ammattimaisen yhtyeen säestämänä.

Lyytinen on julkaissut urallaan yhdeksän studioalbumia, joita on äänitetty ympäri maailmaa Helsingistä Mississippiin. Kitaristi on kotonaan traditionaalisen bluesin parissa, mutta ei pelkää maustaa juurisoppaansa jazzista, popista ja soulista otetuilla vaikutteilla. Kuopiosta kotoisin oleva artisti nousi kansainväliseen tietoisuuteen saksalaisen Puff Recordsin tallissa vuonna 2005. Vuonna 2014 Lyytinen levytti albumin The Sky is Crying. Raaka ja maanläheinen kunnianosoitus slide-kitaran mestarille Elmore Jamesille keräsi palkintoja bluesjulkaisuissa ympäri maailmaa. Se valittiin Euroopan parhaaksi blueslevyksi sekä tribuuttialbumiksi Kanadan Blues Underground Networkissä ja pääsi myös kolmen parhaan kansainvälisen blueslevyn joukkoon Blues Matters -kriitikkojen poolissa Englannissa.

Erja Lyytinen la 4.2. Vanaja-salissa.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset