Kaupunkiuutiset

Budjetti on aina täynnä valintoja – Yksinhuoltaja lähihoitajan käteen jää ensi vuonna yli 500 euroa enemmän

Tarja Filatov Kuva: Muu

Eduskunta käsitteli budjettiesitystä tilanteessa, jossa maailmantalouden epävarmuus ja riskit ovat kasvaneet. Suomessa kasvu näyttää hiipuvan.

Hallituksen vastaus heikkenevään suhdanteeseen on lievästi elvyttävä linja. Sillä pyritään tukemaan kasvua ja työllisyyttä.

Talouden kovan luokan ammattilaisiin kuuluva Sixten Korkman tiivisti budjetin punaisen langan Helsingin Sanomissa: ”Olennaista on, että elvytys toteutuisi panostamalla tulevaisuuteen. Kyse voi olla tie- ja ratahankkeista, ympäristönsuojelusta tai koulutuksesta ja tutkimuksesta. Nuorten koulutustasoa pitää nostaa.”

Koulutuksen ja tutkimuksen kunnianpalautus on hallitukselle tulevaisuus- ja työllisyysinvestointi. Budjetti panostaa koulutukseen ja tutkimukseen 350 miljoonaa lisäeuroa heti ensi vuonna. Se on paljon.

Oppivelvollisuus laajenee ja aidosti maksuton toinen aste toteutetaan. Kenenkään ei pidä joutua keskeyttämään opiskelua rahanpuutteen vuoksi. Opettajapulasta kärsivä ammatillinen koulutus saa ensi vuonna 1400 opettajan vuosipalkan verran lisärahaa.

Peruskouluissa tasa-arvoa vahvistetaan ja harrastuksia tuodaan koulupäivän yhteyteen Islannin mallin mukaisesti. Tällä tuetaan lasten osallisuutta ja ehkäistään syrjäytymistä.

Budjetti pyrkii taklaamaan tuloeroja. Eläkkeitä, perusturvaa, lapsilisän yksinhuoltajakorotusta sekä opintotuen huoltajakorotusta nostetaan.

Yksihuoltaja lähihoitajan käteen jää ensi vuonna yli 500 euroa enemmän. Tämä ei kuitenkaan auta, jos työssään uupuu. Siksi hallitus haluaa luoda myös hoitajatakuun.

Alussa kyse on nykysuositusten 0,5 tasosta ja pidemmällä aikavälillä 0,7 hoitajan mitoituksesta. Hoitajamitoitus viedään lakitasolle, jonka uskon vaikuttavan sen toteutumiseen. Budjetissa on varattu rahaa 1300 lisähoitajaan. Se ei vielä turvaa 0,7 hoitajamitoitusta, mutta on hyvä alku.

Tämä ei tarkoita sitä, että kunnissa olisi helppo tehdä ensi vuoden budjettia, vaikka valtion panostus kuntatalouteen kasvaa viime vuoteen nähden yli puoli miljardia, niin tarpeet kasvavat enemmän.

Pienimpiä eläkkeitä nostetaan ensi vuonna. Jos pariskunnasta toinen on keskimääräisellä työeläkkeellä, toinen saa takuu- ja kansaneläkettä, ostovoima kasvaa ensi vuonna enemmän kuin neljän viimeisen vuoden aikana yhteensä. Korotuksia ei leikata asumistuen pienentymisellä pois, joten eläkekorotukset näkyvät oikeasti kukkarossa.

Budjetti on täynnä valintoja. Monia muita kuin tässä mainittuja.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Uusin Kaupunkiuutiset

26.9.2020

Fingerpori

comic

Päivän Hämeen Sanomat

27.9.2020