Kaupunkiuutiset

Club For Five tuo joulun Verkatehtaalle

Kansainvälisesti arvostettu a cappella –lauluyhtye Club For Five aloitti joulukiertueensa marraskuun lopussa Saksan Siegenistä, jossa yhtye kävi heittämässä sekä flashmob-esityksen paikallisilla joulumarkkinoilla että esiintymällä illalla täydelle konserttisalille Apollo-teatterissa.

Keikat jatkuvat tietenkin Suomessa ja Jouluna 2016 -kiertue saapuu Verkatehtaan Vanajan-saliin aivan kuusijuhlan kynnyksellä torstaina 22. joulukuuta. Kyseessä on jo yhtyeen kymmenes joulukonserttikiertue, josta on tullut tärkeä osa monen suomalaisen jouluperinnettä. Vuosittain yhtyeen joulukonsertin käy katsomassa ja kuulemassa noin 15 000 ihmistä.

Yhtye on julkaissut hiljattaina kaksi kokoelma-albumia, Kaikki Parhaat – Best Of 2003-2016 ja Joulun Parhaat . Lisäksi kokoonpano Finlandia-hymni –videon itsenäisyyspäivän aattona.

– Esitimme Finlandia-hymniä jo viime vuonna ohjelmistossamme ja julkaisimme kappaleesta livetaltioinnin, laulajat kertovat.

– Sen suosio yllätti meidät täysin ja tätä Oulun tuomiokirkossa tehtyä taltiointia katsottiin Facebookissa yli kaksi miljoonaa kertaa. Niinpä halusimme levyttää kappaleen huolella ja tehdä sille arvoisensa videon.

Club For Five on vuonna 2000 Helsingissä perustettu a cappella -yhtye, jonka erikoisuuteena on intrumentaalinen lähestyminen laulamiseen eli ”ihmisäänellä soittaminen” ja jopa beatboxing. Yhtye on julkaissut sitsemän studioalbumia, joista viisi on myynyt kultaa.

Nykyisessä kokoonpanossa laulavat Maija Sariola, Jouni Kannisto, Tuukka Haapaniemi, Susanna Lukkarinen ja Juha Viitala.

Flashmob-ja Finlandia-videot ovat katsottavissa YouTubessa.

Club For Five Vanaja-salissa to 22.12. klo 19.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Uusin Kaupunkiuutiset

26.9.2020

Fingerpori

comic

Päivän Hämeen Sanomat

26.9.2020