Kaupunkiuutiset

Dingoa ja kumppaneita

Uusi kesäteatteri aloittaa toimintansa Aulangon upeiden järvimaisemien äärellä. Kyseessä on ravintolakesäteatteri, jossa musikaalien yhteyteen voi liittää herkullisen buffetin ja korkeatasoiset väliaikatarjoilut.

Autiotalossa musikaali kertoo 80-luvun rock-ilmiöstä Suomessa, jolloin Dingo aiheutti maanlaajuisen hysterian, ja samaan aikaan esiin ponnahtivat Yö, Mamba ja Eve ’Suomen Liverpoolista’. Dingon synnyttämä hysteria vaikutti laajasti myös muiden bändien ihannointiin kuten Popedaan, joka sai ensikertaa kokea hysteerisesti kirkuvan ja hiuksia repivän yleisön.

Esityksessä käydään läpi Dingon ja Yön valtava nousu suosioon, Mambaa ja Eveä unohtamatta. Musikaalissa kuullaan myös Popedan upeimpia hittejä.

Tarinan keskiössä on tamperelainen perhe, joka on musiikillisesti jakautunut kahteen leiriin: perheen naisiin, jotka fanittavat Dingoa ja muita porilaisia yhtyeitä sekä perheen miehiin, jotka uskovat Popedaan ja manserockin voimaan.

Pääosissa nähdään Idols – voittaja ja Ari Koivunen, Charon – yhtyeestä tuttu J.P. Leppäluoto sekä Petri Lairikko ja Ari Myllyselkä. Naispääosissa ovat Elisa ja Isabella Lairikko.

Abba-nelikkona esiintyy Capri Selo (Amberian Dawn), Piritta Lumous (Manzana), Olli Kärki ja tangokuninkaanakin tuttu Marko Lämsä.

He tykittävät Abban hittejä sellaisella energialla, ettei se jätä ketään kylmäksi. Show sisältää myös yhtyeen tarinan, upeita Abba-tyylisiä pukuja ja koreografiaa. Tanssista ja sirkuksesta vastaavat Jenni Pylkkänen ja Niina Rajaniemi.

Esitykset: Autiotalossa: 29.7. / 3.8. / 5.8. ja Abba Dancing Queen: 4.8.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset