fbpx
Kaupunkiuutiset

Mielipide: Päätetäänkö Ojoisten ja Idänpään terveysasemien lakkauttamisesta vasemmalla kädellä ja puutteellisin tiedoin?

Idänpään terveysasema on Hämeenlinnan itäpuolen asukkaille tärkeä lähipalvelu, josta halutaan pitää kiinni. Kuva: Rauno Lahti
Idänpään terveysasema on Hämeenlinnan itäpuolen asukkaille tärkeä lähipalvelu, josta halutaan pitää kiinni. Kuva: Rauno Lahti

Golfiin on usein liitetty mietelmä: ei aina voi epäonnistua, ei golfissakaan. Tämä tuli mieleeni lukiessani ”Ojoinen jälleen liipaisimella” – juttua (HKu 2.12.). Siinä pohditaan Idänpään ja Ojoisten terveysasemien lakkauttamista ja toiminnan yhdistämistä Viipurintien pääterveysasemaan.

Sote-lautakunnan puheenjohtaja Kaija-Leena Savijoki muistuttaa: ”Asiat eivät aina välttämättä mene huonompaan suuntaan, kun ne muuttuvat.” Positiivisesti ajatellen näin on. Ei Hämeenlinnassakaan aina voi epäonnistua.

Idänpään ja Ojoisten terveysasemien lakkauttaminen otettiin Hämeenlinnan säästölistalle runsas vuosi sitten. Kaupungin sote-johtaja Jukka Lindbergin mukaan mitään päätöksiä ei ole tehty. Miten olisikaan, kun nähtävästi mitään valmistelua ei ole tehty kuluneen vuoden aikana – aikaa olisi kuitenkin ollut! Lindberg nimittäin sanoo nyt: ”Palkkaamme konsultin selvittämään tilannetta ja lautakunnalle asia tuodaan helmikuussa.”

Toivottavasti konsultti saadaan palkattua vielä joulukuussa ja toivottavasti hän voi tähän selvittelytyöhön käyttää pari päivää. Tällöin asia saataisiin lautakuntaan ja valtuustoon päätettäväksi jo helmikuussa. Näin sitä kokenutkin virkamies tarpeen vaatiessa nopeuttaa askellustaan.

Kaupunginvaltuutetut joutuisivat tekemään nopeasti päätöksen kiireellä, ehkä jopa vasemmalla kädellä tehdyn puutteellisen selvityksen perusteella. Tämä saattaa tietysti olla tarkoituskin. Ei turhia puheita. Ei turhaa pitkäaikaista valitusta Idänpään ja Ojoisten terveysasemien asiakkailta: heitähän on vain 11 000.

Idänpään terveysasema palvelee kokemukseni mukaan asiakkaitaan kiitettävästi. Tästä on vaikea panna paremmaksi. Terveysaseman lakkauttaminen ei käsittääkseni voi palvelutasoa millään tavoin parantaa.

Olli Mustajärvi

Hämeenlinna

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset