Kaupunkiuutiset

Ei päivää ilman kameraa

Vuonna 1994 hämeenlinnalainen Pasi Vähänen osti amerikkalaiselta au-pairilta Canonin filmijärjestelmäkameran, joka on yhä edelleen tiukasti intohimoisen valokuvaajan hyppysissä.

– Sitä ennen olin räpsinyt automaattipokkarilla. Tämä oli kuitenkin aito, yhä toimiva vakavan harrastajan manuaalinen järkkärikamera. Sen tunnearvoa ei voi mitata rahassa, Vähänen kertoo.

1970-luvun kamera ajoi Vähäsen kuvaamaan paitsi silloista tyttöystäväänsä, myös ystäviä ja tapahtumia.

– Kuvaaminen jäi telakalle ennen digiaikaa 1990-luvulla, koska minulla ei ollut varaa kehittää filmiä.

Vähäsen harrastuksen herätti uuteen roihuun vuonna 2008 teatterin ja musiikin ammattilainen Mikko Myllyniemi.

– Hän auttoi minua löytämään oman tyylini. Siitä lähtien olen kuvannut joka päivä.

Itseilmaisua

Valokuvaaminen on Vähäselle suora väylä itseilmaisuun.

– Sen avulla voi kertoa tarinaa, vaikuttaa yhteiskunnallisesti sekä tallentaa muistoja ja hetkiä kauniilla tavalla.

Hänen mukaansa taidemuotona valokuvaus on terapeuttinen tapa tutustua itseensä ja ulkomaailmaan.

– Se on myös tapa pysähtyä ja kokea hetkiä. Ehkä parasta kuvaamisessa on oivaltaminen, ja uusiin ihmisiin tutustuminen.

Valokuvaaminen ei ole kuitenkaan huoletonta räiskimistä, minkä tietysti digi mahdollistaa. Henkilö- ja filmikuviin erikoistuneella Vähäsellä on monta asiaa otettava huomioon ennen varsinaista laukaisimen painallusta.

Kalusto on testattava etukäteen. Silti on syytä varautua laitteiden toimintahäiriöihin kaksinkertaistamalla jokainen järjestelmän osa.

Kameran asetukset, valon suunta ja määrä, sen tasapainottaminen vallitsevan valon ja salamavalon välillä ovat pikkutarkkaa ja aikaa vievää. Yhtä tärkeää on luottamuksen solmiminen.

– Hääkuvaukset ovat hyvä esimerkki tärkeästä tehtävästä. Lisäksi pitää osata ohjata mallia, jotta kuvasta tulisi aito.

Vaistonvaraista

Vaikka Vähänen suunnittelee kuvaukset etukäteen, saattaa eteen tupsahtaa yllättäviäkin tilanteita.

Hän tunnustaa kantavansa aina kameraa mukanaan kaiken varalta. Suomen perustuslain mukaan jokaisella on oikeus kuvata ketä tahansa julkisella paikalla.

– Kuvanottohetken valitseminen on usein vaistonvaraista, Vähänen sanoo.

Hänen haaveenaan on verkostoitua vaatesuunnittelusta, puvustamisesta, somistamisesta ja mallintyöstä kiinnostuneiden kanssa ja tehdä yhteistyötä muiden kulttuurista innostuneiden parissa mahdollisimman paljon.

Tavoitteet ovat selvät.

– Haluaisin katukuvata jossakin vaatemuodin pääkaupungissa. Olisi hienoa, jos töitäni julkaistaisiin kulttuurialan lehdissä ja medioissa, hän haaveilee.

Vähästä kiinnostavat myös juhlakuvaukset ja potretit, joissa vaatteiden ja teeman valintaa on pohdittu. Suunnitteilla on myös näyttely.

– Pidän kuvaamista yhteiskunnallisesti merkityksellisenä, koska kerronnalliset otokset tulevat jäämään eloon myös oman elinaikani jälkeen. Ajattelen siksi, että minulla on jo ura kuvaajana, järjestelmäasiantuntijana työskentelevä Vähänen kertoo.

Hän haluaa osaltaan myös auttaa filmiä säilymään mediana, ja kannustaa nuorempiakin kokeilemaan sen käyttöä.

– Prosessi ja jälki ovat harkitumpaa kuin digitekniikassa, mutta ehkä siksi filmikuvat erottuvat edukseen.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Uusin Kaupunkiuutiset

26.9.2020

Fingerpori

comic

Päivän Hämeen Sanomat

28.9.2020