Kaupunkiuutiset

Elämä janottaa -komedia luottaa 
koeteltuun menestysreseptiin

Lapinlahden Lintujen lauluihin perustuva kansankomedia saa kantaesityksensä Kaupunginpuistossa tämän viikon torstaina. Hämeenlinnan Uusi Kesäteatteri ehtii ensimmäisenä tuoda näyttämölle monen suomalaisen elämän soundtrackiin kuuluvat kappaleet ja mukana on myös hahmoja yhtyeen suosituista tv-sketseistä.

Käsikirjoituksesta vastaavat bändin perustajajäsenet Tapio Liinoja ja Mikko Kivinen, joista jälkimmäinen on myös ohjannut näytelmän. Tuttujen klassikkobiisien ja vähän harvinaisempien helmien siivittämä tarina vie katsojat 1980-luvun lopun suomalaiselle maaseudulle, jonne kaupungin kovin kolli Morgan (Otto Kanerva) eksyy kokemaan kaikkien aikojen kulttuurisokkia.

– Oli luontevaa sijoittaa tarina 1980-luvun loppuun, joka oli merkittävä aikakausi Lintujenkin kannalta, Kivinen tuumaa.

– Suomella oli uusi presidentti pitkän Kekkosen valtakauden jälkeen ja ilmassa oli vapautumista. Kun 1970-luku oli ollut harmaapukuisten miesten ja ahdistavan jäykistelyn leimaama, niin uudella vuosikymmenellä pauhasivat paikallisradiot, pukeutuminen muuttui värikkääksi ja Suomi alkoi kansainvälistyä.

Harjoitukset Kaupunginpuistossa ovat sujuneet onnellisten tähtien alla ja pääsääntöisesti myös aurinkoisessa säässä.

– Tunne on suoraan sanottuna pelottavan hyvä. Joskus näytelmän harjoittelu on kuin kahlaamista loputtomassa suossa, mutta meillä on huippuporukka, lavalla on ollut todella hauskaa ja olen aika ihmeissäni, jos ei katsomossakin ole. Juttu on kasassa ja me olemme valmiina.

Pienessä kylässä lähes kaiken omistavaa isorikas Johanssonia esittää Tapio Liinoja. Monista elokuva- ja televisiorooleistaan tuttu näyttelijä on esiintynyt teatterissa harvakseltaan.

– Viimeisin kerta taisi olla kuusi vuotta sitten Aleksanterin teatterissa, kun olin Johannes Virolaisen roolissa, Liinoja sanoo.

– Kun Otto Kanerva soitti ja ehdotti tätä, niin valmistelin Lapinlahdenkatu-levyäni ja yritin tavalliseen tapaani siirtää projektia ainakin vuodella, mutta nythän tästä tuli sitten eräänlainen Lappareiden teemavuosi minullekin.

Kesäteatterin ulkolava on pääosin studioissa ja kuvaupaikoilla työtään tekevälle näyttelijälle pitkästä aikaa uusi ympäristö.

– Onhan tää ihan kuninkuuslaji, ei siitä pääse mihinkään, Liinoja tunnustaa.

– Tosi kivalta on tuntunut. Täytyy vain muistaa koripallosta tuttu sääntö, että tukijalan pitää pysyä paikoilaan.

Kanervan ja Liinojan lisäksi näytelmän muissa päärooleissa ovat Helena Rängman, Tuula Penttilä ja Kalle Pylvänäinen. Orkesterin riveissä on muun muassa Vain elämää -sarjasta tuttu virtuoosikitaristi Peter Engberg.

Kantaesityksen lipunmyynti on teatterinjohtaja Kanerva mukaan lähtenyt hienosti käyntiin.

– Varauksia on 7000 kipaleen korvilla, joten lippuja on myyty kolme kertaa enemmän kuin viime vuonna tähän aikaan, hän kertoo.

– Olen lähtenyt luottamaan siihen 2000-luvun musiikkinäytelmägenreen, joka on ollut täällä suosittua ja toivon, että saan sille yleisöltä siunauksen.

Mikä saa omaa Iltama-yritystään pyörittävän, matkalaukkuteatteria tekevän ja vielä Raumallekin johtajaksi lähtevän miehen hyppäämään vielä kesäteatterin lavallekin?

– Kesäteatterissa on jotenkin erilaista vapautta. Lavalla voi olla vähän ketunhäntä kainalossa, kun yleisökin on valmiiksi hyvällä tuulella, Kanerva pohtii.

– Vaikka töitä tehdään täysillä, niin samalla ollaan kuin kesäleirillä ja vietetään järisyttävän mukavaa ulkoilmaelämää. Kyllä näissä jutuissa syntyy työryhmään ihan omanlainen heimohenkensä.

Elämä janottaa, ensi-ilta to 30.6. klo 18 Kaupunginpuistossa.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset