Kaupunkiuutiset

Elämäniloa liikunnasta

Hauholainen Marja-Liisa Salonen on intohimoinen hiihtäjä. Tämän talven vaihtelevat säät tosin koettelivat kärsivällisyyttä. Salonen varmisti lumikelit matkustamalla miehensä Pertti Salosen kanssa pohjoiseen, Vuokattiin.

– Siellä voi hiihtää aamusta iltaan. Vauhtia ei ole, mutta vaarallisia tilanteita sitäkin enemmän, Salonen kertoo.

Talvella hän harrastaa hiihtämisen ja luistelun lisäksi hiihtosuunnistusta. Kesällä lajeina ovat suunnistus, soutaminen ja pyöräily.

– Nautin luonnossa kulkemisesta. Liikkumisessa minua viehättää sen kokonaisvaltaisuus. Se on parasta kolesterolilääkettä.

PARI VUOTTA sitten eläkkeelle jäänyt Salonen on ollut liikunnallinen koko ikänsä. Maatalon tyttärenä hän on tottunut tekemisen meininkiin lapsuudesta asti.

– Lapsuudenkodissani olimme paljon ulkona, ja siinä varmaan totuin siihen, että ulos on päästävä. Aiemmin, työelämässä, saatoin juosta lenkin aamulla ennen töihin menoa, ja siitä sain hyvä olon koko päiväksi, hän muistelee.

Liikunnan lisäksi myös käsityöt, kasvimaan kitkeminen ja marjojen poiminta ovat intohimoja.

– Olen tottunut tekemään koko ajan. Välillä tekeminen on mennyt ehkä vähän liiallisuuksiinkin. Työtoverini Eija sanoikin, että ”istu viisi minuuttia tekemättä mitään, niin tulee paljon parempi olo”, Salonen naurahtaa.

KILPAILEMINEN antaa liikuntaharrastuksille oman mausteensa. Olohuoneen palkintokaappi onkin täynnä vuosien varrella ansaittuja pokaaleja.

Kalevan kierrokselle Salonen osallistui ensi kertaa vuonna 1995. Hänellä on kilpailusta tähän mennessä 21 hyväksyttyä kokonaiskilpailusuoritusta. Tänä vuonna Salonen osallistuu kilpailuun Hämeenlinnan Hitaitten naisten joukkueessa.

– Kalevan kierroksessa minua kiehtoo se, että siinä on eri lajeja. Aion osallistua kaikkiin lajeihin, mutta harrastusmielessä. Tärkeintä on osallistumisen ilo ja ryhmähenki.

SOSIAALISUUS on Saloselle tärkeä osa niin liikunta- kuin käsityöharrastustakin. Esimerkiksi Hauhon Sisun aktiivinen senioriryhmä jumppaa, sauvakävelee ja käy punttisalilla usein porukalla.

– Ihmisten kanssa turiseminen on olennainen osa liikkumista, ja minähän en ole puhelias, vaan tosi puhelias, Salonen naurahtaa.

Hän osallistuu mielellään myös seuran talkoisiin, ja kannustaakin eläkkeelle jääneitä harrastusryhmien pariin.

– Kun jää pois työyhteisöstä, aina löytyy uusia ryhmiä joihin voi liittyä. Esimerkiksi liikuntaryhmät, paitsi että ne hoitavat kuntoa, ne hoitavat myös mieltä.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset