Kaupunkiuutiset

Elinkaarimallin ensipainos

Kylätalo, palvelukeskus.

Sitä on Nummen monikäyttöinen palvelukeskus valmistuttuaan vuoden 2018 kesän aikana.

Nummen jo puretun koulun korvaava kiinteistö ei ole pelkkä koulu, sillä sinne sijoittuu tulevaisuudessa muun muassa neuvola- ja kirjastopalveluja sekä nuoriso- ja liikuntatiloja.

– Tämä ratkaisu on koulurakentamisen edelläkävijä Suomessa. Toivottavasti siitä tulee läntisen Hämeenlinnan yhteisöllisyyden tyyssija, kaupunginjohtaja Timo Kenakkala kuvaili rakennuksen roolia peruskiven muuraustilaisuudessa.

Palvelukeskus on samalla kaupungin historian ensimmäinen elinkaarimallilla rakennettava rakennus. Palvelukeskuksen rakentaa YIT Rakennus Oy ja Caverion Suomi Oy. 

Elinkarimallilla tarkoitetaan kokonaisuutta, jossa rakentaja vastaa ainakin seuraavat 20 vuotta kiinteistön isännöinnistä, huollosta ja kunnossapidosta, jätehuollosta ja siivouksesta. Ruokapalvelut pysyvät kaupungilla. Yhtiöllä on viiden vuoden optio 20 vuoden jälkeen.

Rakennuskustannukset ovat noin 23 miljoonaa, mutta elinkaarimallin kokonaisvaikutus on noin 40 miljoonaa euroa.

Palvelukeskuksen tiloihin sijoittuvan Ahveniston koulun rehtori Kati Hirvonen totesi omassa puheenvuorossaan tilojen haastavan, jopa pakottavan siellä toimivat tahot uudenlaiseen yhteistyöhön.

– Tästä tulee asukkaiden talo, Hirvonen lupasi.

Tilaajajohtaja Markku Rimpelä totesi puolestaan jo suunnitteluvaiheen olleen aikaisemmasta poikkeavan:

– Heti alkuun aloitettiin toiminnallinen suunnittelu yhteistyössä rakennusyritysten kanssa. Vasta sen toiminnallisen suunnittelun jälkeen käytiin käsiksi tilasuunnitteluun, Rimpelä selvitti. Hän muistutti Hämeenlinnan olleen koulurakentamisessa kautta aikain esimerkin näyttäjä legendaarisesta Lyseon päärakennuksesta alkaen.

– Tuomelan koulun taannoinen peruskorjaus ja uudistaminen oli myös ensimmäinen koko valtakunnassa, jossa koulutyön nykyajan vaatimukset otettiin ensimmäisenä huomioon.

Peruskiveen muurattuun lieriöön suljettiin peruskirjan lisäksi Suomen vuoden 2016 metallirahat, tulevien koululaisten tekemä teos, päivän Hämeen Sanomat ja Kaupunkiuutiset sekä rakennuksen pääpiirustukset.

Nummen palvelukeskus on kokonaisalaltaan noin 10 000 m2 ja tilat on suunniteltu lähes 1 400 käyttäjälle. Oppilaita kouluun sijoittuu noin 900.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset