Kaupunkiuutiset Hämeenlinna

Elokuinen ilta soi hyväntekeväisyydelle Vanajan kirkossa

Antti Hauhtonen on hämeenlinnalainen bassolaulaja, joka tunnetaan vahvana tulkitsijana niin omissa kirkkokonserteissaan kuin monien kuorojen vierailevana solistina Suomessa ja ulkomailla.

Kahdeksatta kertaa järjestettävä Hämeenlinnan Diakoniayhdistyksen hyväntekeväisyyskonsertti soi maanantaina 26. elokuuta kello 19 Vanajan kirkossa.

Konsertissa esiintyvät Marjuska Santala Trio, Vanajan laulu, Esa Eloranta sekä Antti Hauhtonen ja Minna Kallasvaara. Tilaisuuden juontaa AP Sarjanto.

Konsertin aloittava Marjuska Santala Trio sekoittelee raikkaalla ja omintakeisella tyylillä kansanmusiikkia jazzin sävyihin. Ohjelmassa olevat laulut ovat peräisin vuosi sitten kesällä julkaistulta Tahtoisin-albumilta, jossa on muun muassa Santalan sävellyksiä Eila Kivikk´ahon runoihin.

Laulusolisti Santalan lisäksi kokoonpanoon kuuluvat kitaristi Tommi Varjola ja basisti Keijo Hakala. Konsertissa kuullaan kappaleet Tahtoisin, Pikkusisko, Saaren murhe ja Tuuditan tulisoroista.

 

Konsertissa monena vuonna mukana ollut Vanajan laulu on arvostettu ja monissa kilpailuissa menestynyt hämeenlinnalainen sekakuoro, joka esittää monipuolisesti vanhaa ja uutta musiikkia. Vanajaveden opiston siipien suojassa toimivassa ryhmässä on innokkaita musiikin harrastajia, jotka nauttivat uuden oppimisesta, yhdessä tekemisestä ja iloisesta meiningistä.

Johanna Laukkasen johtama kuoro esittää konsertissa kansanmusiikkikappaleet On suuri sun rantasi autius, Kylä vuotti uutta kuuta ja Mitä kalkatat kivonen.

 

Esa Eloranta on pitkän linjan laulaja-lauluntekijä, joka tuli tunnetuksi jo 1980-luvulla Garbo-yhtyeen solistina. Eloranta on tehnyt lauluja kymmenille suomalaisille huippuartisteille.

Omassa soolotuotannossaan hänet tunnetaan maanläheisestä tyylistään ja syvällisistä, koskettavista sanoituksistaan. Eloranta esittää konsertissa omat kappaleensa Nämä toiveet, Jälkikirjoitus, Kipu ja kaipuu sekä Kaikki tiet.

 

Illan päättävä Antti Hauhtonen on hämeenlinnalainen konsertti- ja kirkkolaulaja, jonka ääniala on basso. Hengellisten laulujen, aarioiden ja viihdemusiikin vahva tulkitsija on esiintynyt lukuisissa omissa kirkkokonserteissaan sekä useiden kuorojen vierailevana solistina kotimaan lisäksi Virossa, Ruotsissa, Saksassa ja Unkarissa.

Hauhtonen laulaa kirkossa Anssi Tiittasen Enkelin, Petri Laaksosen kappaleen Anna minun mennä sekä Nino Rotan klassikot Puhu hiljaa rakkaudesta ja Kun aika on. Hauhtosta säestää pianisti Minna Kallasvaara.

 

Konsertin tuotto ohjataan hämeenlinnalaisten avun ja tuen tarpeessa olevien ihmisten auttamiseen seurakunnan diakoniarahaston kautta. Ohjelman hinta on 15 euroa.

Elokuun illan hyväntekeväisyyskonsertti ma 26.8. klo 19 Vanajan kirkossa.

 

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset