Kaupunkiuutiset Hämeenlinna

Ennen Ulla-Maija Väisänen ei ollut vuodessa kuin 65 päivää kotona – Tuolloin hän lavasti elokuvia, nykyään hän vaikuttaa siihen, miltä Vanajaveden opistossa näyttää

Ulla-Maija Väisänen oli aiemmassa työssään lavastamassa Poikaa ja Ilvestä, Rukajärventietä ja monia muita elokuvia.
Ulla-Maija Väisänen käy aina silloin tällöin Suomen kasarmin aarteet -myymälässä aistimassa vanhaa tunnelmaa. Kuva: Lea Karmala
Ulla-Maija Väisänen käy aina silloin tällöin Suomen kasarmin aarteet -myymälässä aistimassa vanhaa tunnelmaa. Kuva: Lea Karmala

Kun Ulla-Maija Väisänen teki töitä vapaana lavastajana, hän joutui olemaan pois kotoa pahimmillaan 300 päivää vuodessa. Parikymmentä vuotta sitten elämä olikin sitä, että hän kävi kotona oikeastaan vain pesemässä pyykit.

– Paloin loppuun. Kun poikani oli murrosiässä, minun oli laitettava stoppi. Tuli tunne, että voisin tehdä jotain ihan muuta. Se muu oli sitten vahtimestarin työ Vanajaveden Opistossa, hän kertoo.

Kansalaisopistossa Väisänen on ollut vakituisena työntekijänä kymmenen vuoden ajan. Hän on sielläkin saanut aavistuksen jatkaa visuaalisuuteen liittyvää intohimoaan ja ylläpitää kierrätyksen periaatetta.

Koko ikänsä Väisänen sanoo olleensa sielultaan teatteri-ihminen ja kallellaan kuvallisuuteen. Jo lapsena hän katseli mielellään valokuvia, ja opiskellessaan kulttuurisihteeriksi hän meni harjoitteluun Yleisradion teatteritoimitukseen. MTV:n tarpeisto ja teatterit Tampereella olivat seuraavia työpaikkoja.

– Tampereelta menin 29-vuotiaana Talvisota-elokuvan lavastusassariksi. Samalla freelancerin tiellä olin pitkään ja tein laidasta laitaan elokuvaa ja teatteria. Puvustus ja rekvisiitta olivat lavastuksissa mukana, hän kertoo.

Näyttämötyötä Väisänen on tehnyt myös muun muassa Kansallisteatterissa, Porin teatterissa ja Nätyssä.

Buumi kesti pitkään

Väisäsen lavastamista elokuvista Matti Ijäksen ohjaama Sokkotanssi oli ensimmäinen niin sanottu laman jälkeinen elokuva. Poika ja ilves tuli samoihin aikoihin ja vähän päällekkäinkin.

– Siitä alkoi buumi. Tein Ijäkselle myös Haaveiden kehän. Sitten tulivat Rukajärven tie ja Röllit, Åke Lindmanin Etulinjan edessä, Kummelit, Pekka Parikan Pekan Lakeuden kutsu ja Helsinki 2000 -lyhytelokuvasarja. Aika erilaisia olivat kaikki. Rinnalla kulki koko ajan teatteri ja jopa sisustussuunnittelu.

Ohjaajasuosikikseen Väisänen mainitsee Ijäksen.

– Matti on henkilönä viisas, humoristinen ja rauhallinen, ja hänellä on hienoa tapa kohdella työryhmää. Hän otti vastaan ideoita ja asioita. Tykkäsin todella paljon.

Hotelli Tammeriin Väisänen oli aikoinaan tekemässä kokeiluhuoneita, kun sitä entistettiin. Lisäksi hän loihti yökerholavastuksia ja rocklavoja muun muassa Dinosaurus Rockiin Mikkeliin.

Pojan kanssa yhdessä töissä

Kun Väisäsen tie toi vuonna 1996 Hämeenlinnaan, syynä ei ollut se, että kyseessä on hänen silloisen miehensä kotikaupunki, vaan hän tuli Wetterhoffille opiskelemaan pukusuunnittelua.

– Totesimme silloin, että tämä on hyvä paikka lähteä keikoille milloin minnekin. Nyt lapset ovat jo lähteneet kaupungista, mutta minä jäin.

Iloisena Väisänen saa kuitenkin seurata, miten hänen poikansa ja tyttärensä kulkevat tavallaan äidin jälkiä.

Villekin on lavastusryhmässä. Hän oli vahvasti mukana Sorjosessa ja myös Tuntemattomassa sotilaassa, kun sitä kuvattiin Hämeenlinnassa. Laura on interiöörirestauroija, ja hän on muun muassa ollut korjaamassa arvokkaita kipsiesineitä. Molemmat kokeilivat muitakin töitä, mutta lopulta visuaalinen ala veti heitä.

Poika ja äiti ovat tehneet yhden työn yhdessäkin, sillä he olivat lavastamassa vuonna 2017, kun Väisänen oli välillä pois opistosta, Leea Klemolan Myrskyn jälkeen -televisiosarjaa.

Vanhaa aikaa ahmimassa

Kun Väisänen aikoinaan meni töihin Vanajaveden Opistoon, hän luotti astuvansa taloon, jossa vaalitaan kulttuuria. Sen seinien sisälle hän on jättänyt omaa kädenjälkeään.

– Talon myötämielisyydellä ja ehkä omalla innollani olen aika paljon saanut vaikuttaa siihen, miltä tilat näyttävät. Se on ollut suolana omalle työlleni, hän kiittää.

Hämeenlinnasta Väisänen on löytänyt myös aarreaitan, Suomen kasarmin aarteet, jossa pääsee ahmimaan vanhaa aikaa. Myymälä on koko maan lavastajien suosittu luottopaikka, josta he käyvät säännöllisesti hakemassa esineitä erilaisiin tuotantoihin joko ostamalla, vuokraamalla tai lainaamalla.

– Suomen kasarmin aarteista löytyy tavaroita, joita ei ehkä isommissa kaupungeissa ole, Väisänen sanoo.

Lavastaja joutuu aina perehtymään erilaisiin ajallisiin kausiin, mutta Väisäsen mukaan työ on armollista, koska siinä ei tehdä dokumenttia.

– Kyse on siitä, miten katsoja kuljetetaan tunnelmaan. On aina niitä, jotka oikein hakevat lavastuksesta tai puvustuksesta virheitä, mutta monesti ei ole rahaa tehdä ihan puhdasta. Itse katsoin alussa Babylon Berliniä, miten jännäksi se on tehty visuaalisesti ja miten siinä on saatu aikaan aikakauden fiilis.

Ympäristön visuaalisuus kiehtoo

Visuaalista ympäristöä Väisänen pitää tärkeänä asumisen viihtyvyydenkin kannalta.

– Olen seurannut muun muassa toriasiaa. Kumpi on talvella tärkeämpi, autopaikat vai luistelujää. Hämeenlinna voisi hyvin olla vähän kuin Porvoo kakkonen, joka vetäisi kauneudellaan.

Moni on kysynyt Väisäseltä, miksi hän halusi jäädä Hämeenlinnaan asumaan. Hän vastaa tunteneensa olonsa täällä kotoisaksi.

– Tämä on samantapainen pikkukaupunki kuin synnyinkaupunkini Kajaani. Hämeenlinnasta löytyi myös juuret, sillä Sotkamosta kotoisin ollut isoäitini opiskeli seminaarissa. Hän oli varmaan ensimmäisiä sieltä valmistuneita opettajia.

Kun seminaari täytti sata vuotta, Väisäsen Ville-poika oli samaisessa koulussa. Juhlassa pukeuduttiin vanhoihin vaatteisiin, ja lapsiakin kannustettiin tutkimaan historiaa. Vieraskirjasta paljastui mummon nimi ensimmäisten joukossa. Hän oli asunut opiskellessaan jossakin puutalon vintillä. Valmistuttuaan hän palasi Kainuuseen kiertokoulun opettajaksi.

Ulla-Maija Väisänen

Syntyi Kajaanissa, lähti 18-vuotiaana Helsinkiin.

Muutti Hämeenlinnaan 1996, asuu Myllymäessä.

Valmistunut kulttuurisihteeriksi ja Wetterhoffilta pukusuunnittelijaksi.

Työskennellyt eri teattereiden, elokuvien ja erilaisten tilojen, kuten yökerhojen ja rocklavojen, lavastajana.

Elokuvia ja tv-sarjoja: Sokkotanssi, Poika ja ilves, Rukajärventie, Rölli, Kummeli, Haaveiden kehä, Lakeuden kutsu, Etulinjan edessä, Helsinki 2000, Myrskyn jälkeen.

Jussi-palkinto yhdessä Pertti Hilkamon kanssa vuonna 2002 elokuvasta Rölli ja metsänhenki.

Työskennellyt vuodesta 2007 Vanajaveden Opistossa vahtimestarina.

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset