Kaupunkiuutiset Hämeenlinna

Ensio Koliseva teki töitä seitsemässä eri maassa ja työstää nyt päiväkirjojaan muistelmateokseksi – Ojoisten pojasta tuli ulkomailla suomifani

Ensio Koliseva piti ulkomaiden työurakoidensa aikana koko ajan päiväkirjaa. Nyt hän työstää kokemuksistaan värikästä luettavaa muillekin. Kuva: Lea Karmala
Ensio Koliseva piti ulkomaiden työurakoidensa aikana koko ajan päiväkirjaa. Nyt hän työstää kokemuksistaan värikästä luettavaa muillekin. Kuva: Lea Karmala

Libya, Irak, Liberia, Venäjä, Liettua, Latvia ja Kroatia. Siinä ovat järjestyksessä ne maat, joissa Ensio Koliseva johti rakennustöitä uransa aikana. Hän vietti kaikkiaan 50 vuotta muualla kuin Hämeenlinnassa, mutta hän palasi Terttu-vaimonsa kanssa vuosi sitten takaisin synnyinkaupunkiinsa.

Maailmalla Koliseva kirjoitti koko ajan päiväkirjaa. Nyt hän muokkaa tekstejään painettavaksi teokseksi vanhan kaverinsa Wete Myllymaan innostamana.

Kielitaidoton pomoksi Afrikkaan

Ollessaan 70-luvulla Suomessa töissä Vesi-Seppo Ky:ssä Koliseva nimitettiin yllätyksekseen johtamaan rakennustyömaata Libyaan 1976 vuoden alusta. Yritys oli erikoistunut vesihuoltorakentamiseen ja -suunnitteluun, ja se sai ensimmäisenä suomalaisena yhtiönä urakan Libyasta.

– Johtaminen minulle on langennut kuin itsestään, mutta olihan se mielenkiintoista, kun kielitaidoton lähti pomoksi Afrikkaan, hän naurahtaa.

Libyan jälkeen Kolisevan työt jatkuivat Irakissa. Pelkästään noista kahdesta maasta hänellä on 300 sivua merkintöjä.

– Irakissa meillä oli valtavan raskas hanke. Kun lähdin lukemaan 106-sivuista päiväkirjaa, en pystynyt etenemään kuin 25 sivua kerralla, sitten piti ottaa viiniä, hän huokaisee.

Perhe oli Irakissa silloinkin, kun siellä syttyi sota. Oma lukunsa kertomuksessa onkin, miten suomalaiset pelastuivat kaaoksesta pois ja miten Koliseva heitä siinä auttoi.

Yksi maa ylitse muiden

Kaikista seitsemästä maasta, joissa Koliseva on työskennellyt, hän nostaa Kroatian ylitse muiden. Hän kehuu sitä valtavan ihanaksi paikaksi. Siitä on tullut pariskunnan suosituin matkakohde, ja siellä heillä on myös ystäviä.

Toisaalta Koliseva on ulkomailla olonsa jälkeen entistä ylpeämpi omasta kotimaastaan.

– Sain Kroatiasta lähtiessäni työmaan väeltä lahjaksi paidan, jossa lukee Proud to be Finn. Olen niin suomifani kuin olla voi. Kun menee Libyaan ja tajuaa, missä on syntynyt, se tuntuu lottovoitolta. Pohjoismaat on ainoa paikka, missä demokratia toimii kunnolla, hän sanoo.

Ei kuitenkaan niin hyvää, ettei jotain parannettavaakin.

– Suomi olisi vielä sivistyneempi, jos asioista keskusteltaisiin eikä syyteltäisi toisia. Poliittinen puhe ja kielenkäyttö somessa on ihan ällöttävää. Kun yksi huutaa kovaan ääneen, miten asiat ovat, muilla ei ole mitään sanansijaa, hän paheksuu nykyistä sananpieksäntää.’

Hämeenlinna vahvasti mukana

Kolisevan pikkuhiljaa valmistuva opus perheen työmatkakertomuksista ei ole pelkkä kuvaus rakennusurakoista, vaan se kertoo hersyvästi erilaisista kulttuureista ja perheen arjesta vieraassa maassa.

Myös Hämeenlinna on vahvasti kirjassa mukana, sillä tarina lähtee lentoon Ojoisilta, minne Kolisevan perhe muutti vuonna 1948. Ensio oli tuolloin neljävuotias, ja Myllymaan perhe oli asettunut naapurustoon vuotta aiemmin.

– Naisvankilan pelto oli silloin kaavoitettuna omakotitaloille. Niistä puolet oli tarkoitettu evakoille ja puolet sotainvalideille. Minä olin sotainvalidin lapsi. Äiti laittoi meidät kaikki viisi lasta jakamaan lehtiä, kun täytimme kahdeksan. Hän ei halunnut mennä sosiaalitoimiston luukulle kerjäämään, Koliseva muistelee.

Kuntoilua läpi elämän

Jo lapsena Koliseva oli kovakuntoinen, osittain lehdenjakotyön ansiosta, mutta hän on ollut koko elämänsä ajan myös innokas urheilija. Varsinkin juoksu on hänelle maistunut.

– Lenkkeilin aina ja harrastin maratonia. Se oli kone, joka piti minut ulkomaillakin käynnissä. Nyt on jo lainapolvet ja maratonia en saa enää juosta, mutta kävellä ja hiihtää voin. Liikumme yhä paljon, kävelemme usein Ahvenistolle ja pyöräilemme. Hämeenlinnaa katsookin nyt ihan eri tavalla kuin ennen. Kaupunki on valtavan nätti, hän sanoo.

Ojoisten pojat tapaavat edelleen toisiaan pyöreän pöydän äärellä Punaportin kahvilassa. Koliseva sai kutsun porukkaan vanhalta kaveriltaan Veikko Pullilta.

Kaksi hyvää tapahtumaa ylitse muiden

Oman elämänsä hyviksi tapahtumiksi Koliseva mainitsee varsinkin kaksi asiaa: vaimon saaminen vuonna 1965 ja tupakanpolton lopettaminen 29.3.1973 kello 14. Terttu oli naimisiin mennessään 17-vuotias, mutta he olivat ehtineet seurustella Ension kanssa jo neljä vuotta.

– Vaimo on aivan avainhenkilö. Jos hän olisi sanonut, että ei käy, me emme olisi lähteneet ulkomaille. Kymmenen vuotta olimme ensin yhdessä maailmalla, mutta 27 vuotta hän hoiti Suomessa kotiasiat, kolme poikaa ja kaiken muun. Tulin kotiin aina periaatteessa lomalle. Ulkomailla olin yksin, perhe vain kävi siellä, hän kertoo.

Viimeistely ei katso kalenteria

Viime vuosina Kolisevan puuhiin on kuulunut kirjoittamisen ja liikunnan lisäksi pakolaisten auttaminen. Sitä varten hän kävi aikoinaan SPR:n kurssin. Hän on jatkanut vapaaehtoistyötä myös Hämeenlinnassa.

Tulevan kirjansa Koliseva haluaa omistaa neljälle pojanpojalleen, joista vanhimmat ovat 23- ja 24-vuotiaita ja nuorimmat 12- ja 13-vuotiaita. He asuvat Helsingissä, Hyvinkäällä ja Nurmijärven Herusissa, missä Koliseva itsekin asui omakotitalossa ennen paluumuuttoaan Hämeenlinnaan.

Teoksen ilmestymisen ajankohdasta ei ole toistaiseksi tietoa.

– Sain ystävältä neuvon, että heitä Enska kalenterin nurkkaan, teet ihan rauhassa, vuosikaan ei ole mitään, kunhan kirja rupeaa miellyttämään itseä.

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset