Kaupunkiuutiset Punkka

Entinen kilpa-autoilija Kalle Sarlin perusti tehtaan maatilalle – Tuotteita tilataan Australiaa myöten

Kalle Sarlinin yrityksen myymälä, josta lähtee paljon kilpa-autoiluun liittyviä tuotteita maailmalle, sijaitsee tehtaan toimitilojen yhteydessä omalla maatilalla. Kuva: Lea Karmala
Kalle Sarlinin yrityksen myymälä, josta lähtee paljon kilpa-autoiluun liittyviä tuotteita maailmalle, sijaitsee tehtaan toimitilojen yhteydessä omalla maatilalla. Kuva: Lea Karmala

Janakkalan Punkasta tilataan kilpa-autoiluun ja teollisuuteen liittyvää tavaraa ympäri maailmaa, Abu Dhabia ja Australiaa myöten. Kilpa-autoilua harrastavan Kalle Sarlinin yritykset Sarlin Race Team ja Moni Koneistus Oy valmistavat tuotteita, jotka ovat saaneet hyvän jalansijan alan johtavissa piireissä.

– Aluksi perustin yrityksen kilpauraani varten. Komponenttien hankkimisessa saattaa tulla vastaan tilanteita, että niitä ei ole vielä saatavilla, kun kukaan ei niitä valmista. Valmistamme erilaisille MM-sarjaa ajaville tiimeille muun muassa alustan, moottorin ja vaihteiston komponentteja. Teemme töitä myös esimerkiksi paperiteollisuudelle ja aseteollisuudelle.

– Esimerkiksi AN-hydrauliikkaliittymistä meillä on Suomen suurin valikoima. Lisäksi teemme kytkimen osia, letkuja, jarrupaloja, jarrulevyjä, kilpa-autoilussa paljon käytettäviä nivellaakereita ja paljon muuta, Sarlin luettelee.

Osa tuotteista myydään netin kautta, koko tuotantorepertuaari taas on esillä tehtaan yhteydessä olevassa myymälässä. Verkkokauppaa on Sarlinin mukaan tarkoitus edelleen kehittää.

Sarlin Race Team myös tuo maahan karting-autoja, ja tiimissä on monta omaa ajajaa.

Moposta se lähti

Sarlinin innostus moottoripeleihin alkoi pikkupoikana, kun isä hankki hänelle ensimmäisen menopelin.

– Mopossa oli tietenkin paljon korjattavaa. Syttyi kipinä tehdä itse. Seuraavaksi isä osti skootterin moottorin, joka laitettiin mopoon. Kotitalon ympärille syntyi naapurien mukaan ensimmäinen moottorirata.

Seuraava siirto Sarlinilla oli karting-auto, jolla pääsi Keimolan moottoriradalla kiinni oikeaan rata-autoiluun. Koska raha oli tiukassa, hän siirtyi Mini 1000 -luokkaan. Siitä tulikin monta mestaruutta.

Seuraava auto oli MG Metro, ja jälleen tuli mestaruus. Silloin huomattiin, että Sarlinin autot ovat erittäin hyvin rakennettuja, ja ne kävivät kaupaksi kuin kuumille kiville. MG Metron mukana ostajille menivät jo tiimin valmistamat perävaunu, varamoottori ja varaosat.

Menestyksen avaimia

MG Metron jälkeen Sarlinin kilpailut jatkuivat Ford RS500 Sierralla, ja taas oli tuloksena mestaruus. Myös Ford Escort RS Coswort -autolla hän saavutti sarjan ykkössijan. Menestyksen myötä sponsoritkin alkoivat kiinnostua tiimin tukemisesta.

– Kaikki autot on rakennettu ja ylläpidetty omalla maatilalla, eikä missään maahantuojien tiloissa. Kilpa-autoilun piireihin pääsy vaati menestystä. Jotta sitä saavutettiin, korkealaatuisia kilpa-autojen osia täytyi hankkia ympäri maailmaa tai tehdä itse. Samalla niistä kiinnostuivat muutkin kilpailijat. Ympärille löytyi kaikenlaisia autohulluja ideanikkareita, jotka halusivat olla kehittämässä kilpa-autoja, aina ilmailuammattilaisista saakka, Sarlin kertoo.

Sarlinin yritykset

Sarlin Race Team perustettu 1985 ja Moni Koneistus Oy 2014.

Sijainti maatilalla Janakkalan Punkassa.

Yrittäjänä autonasentaja, kilpa-autoilija Kalle Sarlin.

Molemmissa yhtiöissä CNC-työstökoneita, pääasialliset tuotteet kilpa-autojen osia.

Työntekijöitä yhteensä 5.

Yritykset tekevät yhteistyötä paikallisten oppilaitosten kanssa.

Uusin Kaupunkiuutiset

25.11.2020

Fingerpori

comic

Päivän Hämeen Sanomat

26.11.2020