Kaupunkiuutiset Hattula

Entinen poliisi ja turvallisuusalan ammattilainen Markku Huumarsalo heittäytyi esiintyjäksi – "Aika monella leuka loksahtaa auki"

Entinen poliisi ja turvallisuusalan ammattilainen Markku Huumarsalo heittäytyi vanhoilla päivillään trubaduuriksi ja keikkaa riittää mukavasti.
Kuva: AP Sarjanto
Kuva: AP Sarjanto

Pyhän ristin kirkon portilla seisova mies laulaa Carl Michael Bellmania 1700-luvun asusteissa ja kitaraluutusta helähtävät klassiset koukerot. Laulumies voi olla yllätys monille hämeenlinnalaisille, jotka muistavat Markku Huumarsalon vanhempana rikoskonstaapelina, turvallisuusalan yrittäjänä tai paikallisen karateseuran perustajajäsenenä.

– Musiikki on aina ollut osa elämääni. Kun olin Parolan koulussa, rakensin ensin kitaran ja opettelin sitten soittamaan sitä. Harrastus on aina kulkenut mukana, enkä ikinä lähde mihinkään ilman kitaraani, Huumarsalo sanoo.

Nuorena häntä kiehtoivat Jimi Hendrixin ja Eric Claptonin kaltaiset kitarasankarit, mutta oman tyylinsä hän löysi muilta esikuvilta

– En oikein osannut soittaa rokkia. Se taisi mennä niin, että kuulin jossain Andrés Segovian soittoa ja siitä saakka olen harjoitellut klassista tyyliä.

Luonteeltaan seikkailija

Huumarsalo työskenteli 20 vuotta poliisina, ensin Helsingissä ja sitten Hämeenlinnassa.

– Tykkäsin kyllä poliisin työstä, mutta pohdiskelin, että haluanko enää 50-vuotiaana painia parikymppisten nuorukaisten kanssa. Halusin lähteä kokeilemaan jotain muuta, hän kertoo.

Uusi ura löytyi turvallisuusalalta, jossa hän työskenteli muun muassa Nesteen, Securitaksen ja C.P.E. Productionin palveluksessa.

Huumarsalo sanoo olleensa työelämässä eräänlainen seikkailija ja turvallisuusala toi eteen mielenkiintoisia asioita.

– Nesteellä vastasin isosta alueesta, joka oli kuin pieni kaupunki ja tein Suomen ensimmäisen turvallisuusalan laatujärjestelmän. Securitaksessa olin koulutuspäällikkönä. 1996 perustin oman yrityksen ja tein konsultointia, turvallisuussuunnitelmia ja koulutuksia. Eläkkeelle jäin vuonna 2011.

Hovimuusikolle sopii luuttu

Trubaduurin kipinälle oli käyttöä myös työvuosina.

– Nesteellä olin soitellut työpaikan iltamissa ja minua pyydettiin esiintymään asiakasristeilyille. Olin mukana monena vuonna 4-5 kertaa kesässä ja tein meriaiheisen levynkin, jota jaettiin asiakkaille, Huumarsalo muistelee.

Musiikkiharrastus sai uudenlaisen sysäyksen, kun Huumarsalo liittyi mukaan Hämeen wanhan linnan killan toimintaan.

Markku Huumarsalo tottui työelämässä jatkuvaan seikkailuun. Keikoillakaan ei koskaan tiedä, mitä lopulta tapahtuu.

– Jossain tilaisuudessa esiintyvästä kvartetista puuttui yksi jäsen, menin paikkaamaan häntä ja sille tielle jäin. Kun sitten tuli Kustaa III:n ajalle ajoittuvia illallisia, minulle lankesi niissä hovimuusikon osa.

Huumarsalon ohjelmistoon kuuluu Bellmanin epistoloita ja lauluja, joita hän esittää kitaraluutulla itseään säestäen.

– Bellman oli oman aikansa Juice Leskinen, jolla oli railakas elämäntyyli. Hän joi ja söi ja velkaantui, mutta hänen musiikkinsa kelpasi hovissakin. Bellmanin lauluissa on hyviä tarinoita sekä huumoria ja niistä voi rakentaa eri tilanteisiin sopivia kokonaisuuksia.

Junnu Vainiosta Lasse Mårtensoniin

Esiintyjänimeä Lauluniekka käyttävä Huumarsalo käy esiintymässä tupaantuliaisissa, markkinoilla, häissä ja harjannostajaisissa. Parhaimmillaan hän on tehnyt 30 keikkaa vuodessa.

– Ohjelmistossa on muun muassa Junnu Vainiota ja Taisto Wesslinin Eino Leino-sävellyksiä. Hectoria voi millään ohittaa ja aika paljon laulan myös Irwiniä. Nyt olen alkanut tutkia Lasse Mårtensonin tuotantoa, Huumarsalo kertoo.

Tunnelma on tärkeä

Huumarsalo kertoo alkuun jännittäneensä esiintymisiä todella paljon.

– Siitä huolimatta olen aina kokenut, että rooli sopii minulle. Nykyään esiintyminen tuntuu mukavalta ja rentouttavalta, varsinkin jos saan luotua ihmisille hyvän tunnelman, hän tuumaa.

Ammatillisen historiansa takia Huumarsalo törmää trubaduurina joskus huvittaviin tilanteisiin.

– Olin kerran iltamissa Poliisikoiralaitoksella, jossa ihmiset tunsivat karatetaustani. Kun minut kuulutettiin esiintymään, ihmiset odottivat jotain tiilenmurskausta. Aika monella leuka loksahti, kun otin kitaran käteen ja aloin laulaa.

Markku Huumarsalo

Syntynyt 1951 Hämeenlinnassa, asuu Hattulassa.

Naimisissa, kolme lasta ja seitsemän lastenlasta.

Työskenteli 20 vuotta poliisina ja sen jälkeen erilaisissa turvallisuusalan tehtävissä. Eläkkeellä.

Esiintyy trubaduurina nimellä Lauluniekka. Esittää keikoilla laulelmia, kevyttä klassista ja Carl Michael Bellmanin tuotantoa.

Harjoitteli 30 vuotta karatea, Kushin-Kanin perustajajäsen.

Harrastukset: suksihuolto ja lenkkeily.

Lempimusiikki: ”Nuorena tykkäsin Jimi Hendrixistä, mutta en ole itse rokkisoittaja. Pidän esimerkiksi Junnu Vainiosta, Barbara Helsingiuksesta ja Juice Leskisestä.”

 

Uusin Kaupunkiuutiset

17.10.2020

Fingerpori

comic

Päivän Hämeen Sanomat

20.10.2020