Kaupunkiuutiset

Eräs Teatterin syyskausi käynnistyy

Eräs Teatterin näytäntökausi alkaa tänä vuonna jo syyskuussa. Silloin nähdään toivotut lisäesitykset keväällä kantaesitetystä näytelmästä Metsänpeitto. Marraskuun alussa Eräs Teatterin näyttämön valtaa Viimeiset mohikaanit.

Hannu Matti Tyhtilän käsikirjoittama ja ohjaama Metsänpeitto kertoo Aliina-mummista, jonka mieltä hämmentävät puolison menettäminen, alkava dementia ja työikäisten lasten kiireet. Kenellä olisi aikaa huolehtia mummista, kuka ottaa vastuun?

Vaikka näytelmässä käsitellään kipeitäkin kysymyksiä, lähestymistapa on lempeä ja ymmärtävä. Muun muassa Helvi Juvosen rakastetut luontoaiheiset runot ilmentävät mummin ajatuksia, toiveita ja pelkojakin. Muistin kätköistä pulppuavat runot ja lastenlasten mutkattomuus auttavat käsittelemään surua, ja tuovat hänen järkkyneeseen mieleensä lohtua ja iloakin.

Syksyn Metsänpeitto -näytelmän rooleissa nähdään Aki Granlund, Riitta Hietanen, Laura Huovinen, Harri Laine, Elina Salmenoja, Emilia Salmenoja, Elsa Sipponen, Jorma Virtanen ja Liisa Virtanen.

 

Marraskuussa alkavan Viimeiset mohikaanit -kesäteatterinäytelmän on Risto Korhosen tekstistä dramatisoinut Arto Nieminen. Sen ohjaa Harri Laine.

Näytelmässä neljä elämäänsä kyllästynyttä lapsuudenystävää, tangolaulaja, liikemies, kansanedustaja ja Alkon myyjä, päättävät irrottautua arjen oravanpyörästä ja ryhtyä elämäntapaintiaaneiksi. He perustavat Koivuniemen tilalle Poutapilven heimon ja saavat opastajakseen suomensukuisen aidon Kanadan intiaanin.

Näytelmän käänteissä on yhteensä 33 roolia, jotka Eräs Teatterissa hoidetaan 12 näyttelijän voimin. Tämä tuo omat haasteensa puvustukselle ja maskeeraukselle.

Oma juttunsa on ollut myös sovittaa kesäteatterinäytelmä pienelle näyttämölle. Eräs Teatteri tarttuu rohkeasti haasteisiin ja tuo syksyn pimeyden keskelle nauruhermoja kutkuttavan pähkähullun satiirin.

Metsänpeitto Eräs Teatterissa 9.9., 10.9., 21.9. ja 22.9.

Asiasanat

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset