Kaupunkiuutiset

Erilainen makumaailma

Hollantilainen ruokakulttuuri ja makumaailma eivät varmasti ole päällimmäisenä suomalaisten mielissä, kun mietitään mielenkiintoisia ateriavaihtoehtoja. Siitä kertoo sekin, että koko valtakunnassa on kolme hollantilaisruokaa tarjoavaa ravintolaa. Yksi niistä, De Haven, sijaitsee Hämeenlinnassa, tarkemmin kymppitien varrella Eteläisissä.

Kaksi muuta hollantilaisruokaa tarjoavaa ravintolaa löytyvät Oulusta ja Vaasasta.

Yrittäjäpariskunta Kati Pirinen ja Rachid Baaroun avasi perheravintola De Havenin juhannuksen seutuun. Kokemukset ovat tähän saakka positiivisia.

– Painotamme perheravintolan teemaa. Meillä ei ole ainakaan toistaiseksi alkoholitarjontaa ja lapsille on oma ruokalistansa. Sottaamista meillä ei tarvitse myöskään pelätä, lapset ovat lapsia, Kati Pirinen sanoo.

Ensikokemuksen perusteella De Havenissa maustetaan ”tykimmin” kuin suomalaisravintoloissa. Toinen perusperiaate on, että kaikki tehdään hampurilaissämpylöistä ja -pihveistä alkaen omin käsin. Samaa sarjaa on kokin itsensä valmistama habanero-kastike, joka ei kuitenkaan ole vielä veret seisauttavan tulista.

– Saa meiltä myös vähemmän maustettuja ruokia, samoin gluteenittomia ja maidottomia. Hollannissa etenkin snack-annoksiin kuuluu tulisuus ja samaan aikaan raaka-aineiden tuoreus, pariskunta selvittää.

– Käytän enemmän mausteita kuin Suomessa yleensä, valmistustapa on myös usein poikkeava, koska friteerauspannu on usein käytössä, kokki Baaroun selvittää.

Sijoittuminen juuri Eteläisiin tuli ajankohtaiseksi vapaana olleen ravintolakiinteistön vuoksi.

– Täällä on ammattimaiset tilat eikä niitä tarvinnut juurikaan remontoida toiminnan aloittamisen vuoksi, pariskunta selvittää. Oman ravintolan avaaminen oli keittiömaailmaa hallitsevalle Rachid Baarounille vuosien haave. Hän on opiskellut alaa Hollannissa korkeakoulutasolle saakka.

Tila on varattavissa myös yksityistilaisuuksiin.

 

Pari vuotta Hollannissa asunut Kati Pirinen sanoo perinteisen hollantilaisen kotiaterian olevan perunamuusia, makkaraa ja lehtikaalia. Kun lähdetään ulos syömään, voimakkaat mausteet hyppäävät lautaselle paljon luontevammin kuin Suomessa.

– Perinteinen hollantilaismakkara on kuoreton, Suomesta niitä ei saa muualta kuin meiltä. Myymme hollantilaismakkaroita runsaasti pääkaupunkiseudun hollantilaisille. Asiakkaat ovat löytäneet myös itse leivotut hampurilaissämpylät, Kati Pirinen kertoo.

Hollannista tuotavan makkaran lisäksi keittiössä tukeudutaan ekologisiin, mahdollisimman lähellä tuotettuihin raaka-aineisiin. Laatu ja tuoreus ovat De Havenin chefin ykkösasia.

Rachid Baarou ihmetteleekin sitä, miksi monissa suomalaisravintoloissa käytetään niin paljon pakasteita ja puolivalmisteita.

– Se on suoraan laatukysymys. Itse tehtynä saa parempaa ja takuulla edullisemmin! Aikaa se tekijältään vie, mutta laatuun kannattaa panostaa, Rachid Baaroun vakuuttaa.

Kuluvasta viikosta alkaen De Haven on avoinna arkisin 9–18, viikonloppuisin 12–20. Tiistaisin ravintola on kiinni.

 

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset