Firmaliiga

HPK-Kärpät LA 13.3.

HPK kohtaa toista kertaa tällä viikolla Kärpät, kun oululaisjoukkue saapuu vuorostaan Hämeenlinnaan lauantaina. Kauden viidettä ”finaaliuusintaa” ennakoivat Betoniukon Timo Aaltonen, Rakennusliike Petterssonin Vesa Salonen ja Hätälän Janne Oksanen.
Timo Aaltonen, Vesa Salonen ja Janne Oksanen

1) Kärpät otti keskiviikkona jo neljännen niukan voittonsa HPK:sta tällä kaudella. Miten voimasuhteet muuttuvat lauantaina Petri Kontiolan paluun myötä?
2) Kärppien ratkaisijoita olivat keskiviikkona alle 20-vuotiaat omat kasvatit Aku Räty ja Tuukka Tieksola. Onko Kärppien juniorimylly Suomen paras?
3) HPK pelaa viidettä kautta putkeen eniten runkosarjassa juuri Kärppiä sekä HIFK:ta vastaan. Olisiko ns. välisarjalohkoja syytä muuttaa?

Timo Aaltonen

1) Kun liideri palaa keskelle, se herättää koko porukkaa ja luo itseluottamusta. ”Kotiyleisön edessä” HPK vie viimeistään jatkoajalla voiton. Lauantaina on HPK:n vuoro; tätä peliä ei enää hävitä.
2) On se varmasti yksi parhaista. HIFK:llakin on kovia nimiä, kuten Anton Lundell, mutta siitä ei pääse mihinkään, että Kärpissä tehdään kovaa juniorityötä.
3) Kyllä Kärppiä ja HIFKiä vastaan pelaaminen on aina kivempaa. Nämä ovat tietysti kovia vastustajia, mutta jos elettäisiin normaalitilannetta, paremmat vastustajat ovat mielenkiinnon kannalta parempi asia. Saadaan enemmän yleisöä halliin, ja peli pysyy parempana, kun pitää skarpata enemmän.

Vesa Salonen

1) Kyllä HPK on nyt huomattavasti nälkäisempi ja sillä on kaikki eväät voittoon. Oli jo keskiviikkona, mutta kaikki ei vain natsannut. Koko ryhmä kaipaa Kontiolaa etenkin ylivoimalla.
2) Taitaa valitettavasti tällä hetkellä olla. Ainakin se on ollut sitä viime vuodet ja näyttäisi jatkavan samaa linjaa.
3) Olisi, jotta ohjelma olisi tasapainoinen kaikkien joukkueiden kesken joka kaudella. Kärkijengejä vastaan on tietysti vaikeampi aina pelata. Jos itsekin pärjää, se on hyvää treeniä tulevaan, mutta kun tällä hetkellä Kerholla menee keskinkertaisesti, niin pudotuspelitaistelussa siitä on vain haittaa.

Janne Oksanen

1) Siitä tulee tasainen peli, mutta tällä kertaa HPK voittaa jatkoajalla. Kontiolan paluu on iso tekijä varsinkin ylivoimaan. Hätälän miehenä on sanottava, että nyt HPK:n on pakko voittaa, sillä firman pääpaikka on Oulussa ja meillä on kovat keskinäiset väännöt näistä peleistä.
2) Hyvin pitkälti on. Muut eivät oikein pysty vastaamaan siihen pelaajatuotantoon. Maantieteellisesti Kärpät haalii kaikki parhaat Ivalosta Rovaniemelle, mutta tehdään siellä hyvää juniorityötäkin, joten ei ole ihme, että sieltä tulee hyviä pelaajia.
3) Ei minusta. Normaalikautena Kärpät- ja HIFK-pelit ovat tulojen näkökulmasta hyvästä, sillä halli on täynnä. Ne ovat hyviä pelejä. Riippuu toki miltä kannalta katsoo. Nyt heikomman alkukauden jälkeen olisi hyvä, jos olisi enemmän helpompia pelejä.

 

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset