Kaupunkiuutiset

Hallitukselta puuttuu arkijärki – Pihvin voi vetää naamariin kello 18.30, mutta kello 19 jälkeen se muuttuu laittomaksi

Tuulia Viitanen Kuva: Toni Rasinkangas
Tuulia Viitanen

Kuusi viikkoa sitten tuli illalla tieto, että ravintolasulku alkaa.

Siinä ravintoloitsijat sitten ihmettelivät, että nyt jo. Tavaraa oli tilattu, työntekijöillä vuorot listassa ja kaikki kulut juoksivat.

Hallituksella oli ollut aikaa soutaa ja huovata, mutta päätös saatiin maaliin vasta siinä vaiheessa, että sen katsottiin olevan tarpeellista astua voimaan lähes samalta istumalta.

Ravintola-alan yrittäjät olivat tyrmistyneitä, ja syystä.

Sulku päättyy sunnuntaina. Maanantaina ravintolat saavat avata ovensa, mutta edelleenkään ei ole tietoa, millaisilla rajoituksilla.

Haloo! Täällä ihmiset yrittävät elää ja tehdä työtään, mutta päättämättömyydellä se tuhotaan hyvin varmasti. Vähän pitäisi pystyä yrittäjienkin ennakoimaan. Se ei ole näinäkään aikoina liikaa pyydetty.

Huhuttu on, että anniskeluravintolat saisivat Hämeenlinnan seudulla olla auki iltakuuteen ja ruokaravintolat iltaseitsemään. Suunnittele siinä sitten henkilökunnan vuorolistoja ja tilaa tukusta tavaraa, kun varmaa tietoa ei ole.

Tilanne tuntuu absurdilta, kun Kanta-Hämeen koronaluvut ovat oikeastaan oikein hyvät eikä meidän kuuluisi edes olla ankarimpien rajoitusten leviämisvaiheessa.

Päiväkaljat sallittu

Hallitus selkeästi tahtoo, etteivät anniskeluravintolat saa olla auki myöhään. Samalla pitää rangaista myös ruokaravintoloita.

Vähän kyllä hämmästyttää, ettei syömässä voisi käydä kuin ainoastaan iltaseitsemään asti. Miten se siitä muuttuu, jos vetää pihvin naamariin kello 20?

Hämeenlinnassa on myös lukuisia anniskeluravintoloita, joissa ihmiset istuvat kiltisti pöydissään ja siemailevat oluensa siististi. Sekin pitäisi tehdä iltakuuteen mennessä. Siinä vaiheessa normaali työssäkäyvä ihminen saa vasta perheelle ruuan pöytään, jonka jälkeen on aikaa miettiä, mitä sitä sitten tekisi.

Paikalliset ravintolat saavat kyllä asiakkailtaan paljon lämpimiä ajatuksia ja lupauksia, että tullaan sitten, kun sallitaan.

Valitettavasti se ei pian enää riitä, koska aika alkaa käydä vähiin. Pohja se on kassallakin. Se pitäisi myös hallituksessa ymmärtää.

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset