Kaupunkiuutiset

Halutaanko Hämeenlinnaan enää omaa kesäteatteria?

Hämeenlinnan kesäteatteria 25 vuotta käytännössä pyörittänyt Martti Töttölä ei ehdi istumaan torikahvilassa kuin satunnaisesti ennen näytäntökauden ensi-iltaa. Kun kausi käynnistyy, vierailee myös kaupunginvaltuustoon kuuluva Töttölä (vihr.) torikahvilassa liki päivittäin.

Kun mies istahtaa tällä kertaa Kahvila Linnan pöytään, ainoa lisätoive tori-ilmeeseen tulee välittömästi.

– Jospa meilläkin olisi ripaus kansainvälisyyttä. Se toive tulee omista kokemuksista Savonlinnan torilta.

Samaan hengenvetoon hän jatkaa, että Hämeenlinnassa kannattaa olla tyytyväinen jo siihenkin, mitä tähän mennessä on saatu torielämässä aikaan, sillä ”kaupunkihan ei väestömäärältään ole mikään metropoli”.

– Eletään omilla ehdoillamme tässäkin asiassa. Itseään suurempaa on turha haaveilla, ei edes torille. Ja ei ne joka päivä ole kehutut kesätoritkaan tupaten täynnä.

Tarvitaanko kesäteatteria?

Martti Töttölälle Hämeenlinnan kesäteatterista on muodostunut kiinteä osa elämää, sillä hän on ”juossut kasaan” näytäntökaudet viimeisten 25 vuoden aikana. Ydinryhmä on viime vuosien asti ollut yhden miehen vahvuinen, pari vuotta vastuullisten määrä on karttunut.

– Jaana Jokisalo ja Veikko Pulli ovat toimineet pari vuotta hyvin aktiivisesti rinnalla. Siihen saakka sain kantaa vastuut aika lailla yksin. Toki esityskaudella meillä on aina ollut ensiarvoisen tärkeitä talkoolaisia ja palkattujakin ihmisiä. Mutta ympärivuotisesti hommassa ei väentungosta ole näkynyt.

Näytäntökauden aikana kesäteatterin palkkalistoilla on kaikkiaan noin parikymmentä ihmistä. Nykyisellä mallilla kesäteatterin taival on pian kuljettu loppuun.

Vähänkään pitemmällä aikavälillä kesäteatteritoiminta on Töttölän mielestä ratkaistava pikaisesti.

– Ei tämä ole minulle elämän ja kuoleman kysymys. Toteutuksen voi hoitaa mikä instanssi tahansa, vaikka Hämeenlinnan Teatteri. Tässä kaupungissa on vain linjattava, tarvitaanko täällä kesäteatteria. Nyt roikutaan koko ajan löysässä hirressä.

Ratkaisijoina ovat Töttölän mukaan katsojat ja kaupunki.

– Katsojat äänestävät jaloillaan joko sisään tai ulos.

– Kaupungin täytyy linjata, tarvitaanko kantakaupungissa tällaista teatteria, kuuluuko se Hämeenlinna-nimisen kaupungin kokonaisuuteen.

Kulttuuri- ja liikuntaohjelma

Martti Töttölä panee toivonsa syksyllä käynnistyvän kaupungin kulttuuri- ja liikuntaohjelman laadintaan. Siinä ohjelmassa on otettava kantaa moneen asiaan.

– Kesäteatteri on niistä yksi. Nyt avustukset supistuvat, eikä tulevaisuuden takeita ole lainkaan. Täällä arvotaan koko ajan, ollaanko edes henkisesti mukana vai ei.

Kaupunginpuiston miljöö on nykyisellään erinomainen, kun kokonaisuus entrattiin kuntoon.

– Ilman kesäteatteria se olisi aika kuollut paikka myös kesäisin.

Martti Töttölä ei usko sellaisen toimintamallin toimivuuteen, jossa Hämeenlinnan liitoskuntien alueella toimivat kesäteatterit toisivat esityksensä kantakaupunkiin.

– Sellainen tulisi jopa kalliimmaksi kuin nykyinen tapa toimia.

Martti Töttölä haluaa kaupungin luottamushenkilönä kaupungin ottavan myös selkeästi kantaa myös liikuntakulttuurin asemaan.

– HPK on saanut talvikaudella koko kaupungin tuen. Se näkyy monessa asiassa. Hyvä näin. On valtava sääli hukata nämä vakituisesti jäähallissa käyvät 2 500 kesäajaksi muille tantereille, sillä penkkiurheilusta he eivät luovu. Sen vuoksi haluan, että kaupunki linjaa hyvin selkeästi suhteensa myös kaikkiin muihin lajeihin, Töttölä patistaa.

Hän painottaa, että Hämeenlinnasta puuttuu kesäajalta kaupungillinen leimallinen urheilumuoto, joka saa näkyvyyttä ja kansan liikkeelle.

– En ole minkään erityisen lajin kannalla, minulle käyvät kaikki.

– Jo myötämielinen henkinen ilmapiiri vaikuttaa paljon. Sellaista täältä ei ole kesälajeille juurikaan aikaisemmin löytynyt, Töttölä pohtii.

Vastuuta jaettavaksi

Martti Töttölä sanoo vastuun kesäteatterin tulevaisuudesta olevan aina se suurin painolasti. Varmuus tulevista vuosista toisi jatkuvuutta ja selkeyttä toimintaan.

– En minä voi, eikä kannata, murehtia tämän kesän sääoloja, kun pitää miettiä jo ensi vuoden ohjelmaa. Se on paljon tärkeämpää. Pelkästään näytelmävalinnoilla ratkeaa paljon. Aloittamamme musiikkilinja kuljettiin loppuun, nyt esitetään taas huumoria.

Töttölä myös ohjaa tämän kesän esityksen Orkesteri, jota hän luonnehtii Matti Ijäksen elokuvien huumorin hengessä eläväksi esitykseksi.

Näyttelijä Risto Korhonen oli kommentoinut näytelmää ”väärinymmärrysten korkeaveisuksi”.

Siis huumoria tarjolla.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Uusin Kaupunkiuutiset

26.9.2020

Fingerpori

comic

Päivän Hämeen Sanomat

29.9.2020