Kaupunkiuutiset

Hämäläinen Espanjaa etsimässä II

Ensimmäinen Espanjan tervehdys tuli lämpimän kostealta tuulelta lentokoneen rappuja alas astellessa ja toinen Välimereltä leijailevalta merentuoksulta. Vajaan tunnin taksimatka kentältä tuhansien pilkottavien valojen seassa vuokra-asunnollemme kesti vajaan tunnin.

Yritin tavata valojen seasta nimikylttejä joissa kerrottiin montako kilometriä Torreviejaan vielä olisi. Kirjastosta lainaamastani kirjasta olin jo hyvissä ajoin ennen matkaamme ahminut tulevasta lomanviettopaikastamme kertovia asioita. Torreviejaan Alicanten lentokentältä matkaa on 45 km.

Suolastaan maailmallakin tunnettu Torrevieja sijaitsee itäisellä rannikolla, Costa Blancalla. Kaksi suolajärveä ja lämmin Välimeri takaavat leudon ja helposti hengitettävän mikroilmaston jokaiseen vuodenaikaan. Suomalaisia palveluitakin tällä perin espanjalaisella pienehköllä kaupungilla on saatavilla. Ruisleipää ja puolukkahilloa Suomikaupasta! Voi meitä suomalaisia, lähdetään kauas pois kotimaasta etelän aurinkoon, ja ei osata olla ilman HK:n sinistä ja Pauligin Juhla Mokkaa. Mutta näin se menee.

Kahden viikon joulun aikaan säästetylle lomalle olimme varanneet Torreviejan San Luisista bungalowin yläkerrassa olevan studio-asunnon. Porttia avattaessa, alakerran asunnon terassilta kuului selvällä suomenkielellä ehtoota! Niin pikkuruinen on tämä maailma.

Espanjalaiseen tapaan asunnossa oli ainoastaan kaasulämmitys. Joka tarkoitti tässä tapauksessa pientä jaloilla seisovaa pönttöä kaasupullolla. Kaasu loppui ensimmäisenä aamuyönä juuri kosteimpaan ja kylmimpään aikaan. En ollut edes ymmärtänyt varautua kylmään. Koko sanakin tuntui hyvin vieraalta tässä maassa. Päivällä aurinko helotti kuumasti valkoiselle naamataululle ja iltaa kohden mennessä hyinen tuuli kalisutti luita. Talvi on myös Espanjassa.

Almanakan mukaan espanjalaiset vetävät jalkaansa jo syyskuussa pitkävartiset saappaat ja karvakaulustakki keikkuu harteilla viimeistään lokakuussa, vaikka asteita mittarissa olisi kolmekymmentä. Meidät turistit erotti jo kaukaa shortseista ja sandaaleista.

Kaupoissa toki on notkunut jo viikkoja turronihyllyt. Tuo ihana ja makea joulunajan herkku. Roikkuvat joulupukkinuket nauravat parvekkeiden kaiteilta ja värikkäät jouluvalot välkkyvät palmujen oksilla. Itämaan tietäjät tuovat kilteille lapsille ja toki myös aikuisille loppiaisena runsain mitoin lahjoja. Se on myös aika, jolloin perheet ja ystävät kokoontuvat runsaslukuisasti yhteisen pitkän pöydän äärelle nauttimaan tuntien mittaisesta juhlapäivällisestä.

Uuden Vuoden juhlinnasta on ihan omat rutiinit ja perinteet, mutta niistä sitten seuraavalla kerralla. Hasta Luego!

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset