fbpx
Kaupunkiuutiset Hämeenlinna

Hämeen Taideartteli juhlii pyöreitä vuosia näyttelyllä pääkirjastossa – Vuoden Arttelilainen Anne Ahonen on monen tekniikan taitaja

Juhlanäyttelyssä esitellään myös 40 vuotta täyttävän yhdistyksen toimintaa ja historiaa.
Hämeen Taidearttelin vuosinäyttely palaa Hämeenlinnan pääkirjastoon kahden vuoden tauon jälkeen juhlanäyttelynä kirjaston galleriatilassa.Jokainen jäsen sai tuoda ehdolle kolme teosta, jotka saivat olla enintään kolme vuotta vanhoja, Vuoden Arttelilaiseksi valittu Anne Ahonen kertoo. Kuva: Heli Karttunen
Hämeen Taidearttelin vuosinäyttely palaa Hämeenlinnan pääkirjastoon kahden vuoden tauon jälkeen juhlanäyttelynä kirjaston galleriatilassa. – Jokainen jäsen sai tuoda ehdolle kolme teosta, jotka saivat olla enintään kolme vuotta vanhoja, Vuoden Arttelilaiseksi valittu Anne Ahonen kertoo. Kuvat: Heli Karttunen

Hämeen Taideartteli juhlistaa tänä vuonna 40-vuotista taivaltaan juhlanäyttelyllä Hämeenlinnan pääkirjastossa. Esillä on kattava otos yhdistyksen jäsenten taidetta viimeisten kolmen vuoden ajalta.

Näyttelyssä on mukana myös Vuoden 2020 Arttelilaiseksi valittu yhdistyksen puheenjohtaja Anne Ahonen.

Hän toimii yhdistyksen puheenjohtajana kolmatta vuotta ja on myös aktiivinen maalari.

– Ihan hienolta se tuntui, että sain tällaisen kunnian. Valituksi tuleminen vaatii myös aktiivisuutta. Ei riitä, että on taiteilija vaan aikalailla painaa myös se, että osallistuu yhdistystoimintaan, Ahonen sanoo.

Paluu pääkirjastoon

Hämeen Taideartteli on perinteisesti järjestänyt näyttelyn pääkirjastossa vuosittain. Remontin vuoksi näyttely jäi viime vuonna kokonaan pois ja sitä edellisenä se pidettiin Riihimäellä.

Tämänvuotisen juhlanäyttelyn on juryttänyt Hämeenlinnan Taiteilijaseuran puheenjohtaja Minttu Saarinen.

– Esillä on monipuolisesti eri tekniikoita, kuten frescoja, öljy- ja akvarellitöitä, grafiikkaa sekä sekatekniikkateoksia, Ahonen kertoo.

Teoksille on varattu kirjaston näyttelytila sekä yksi seinä.

– Lisäksi vitriineissä esitellään yhdistyksen toimintaa sekä historiaa ja infotauluun tulee vaihtelevia kuvia Taidearttelin toiminnasta.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Vuoden Arttelilaisen Anne Ahosen teokselle on galleriatilassa varattu oma paikka. Kuva: Heli Karttunen
Vuoden Arttelilaisen Anne Ahosen teokselle on galleriatilassa varattu oma paikka.

Aktiivinen järjestöihminen

Hyvinkäällä asuva Ahonen liittyi Taidearttelin jäseneksi viitisen vuotta sitten. Lisäksi hän on Uudenmaan Kuvataidejärjestöt ry:n sekä Eurooppalaisen Kulttuuriyhdistyksen rahastonhoitaja ja myös Riihimäen kuvataiteilijoiden jäsen.

– Olen järjestöihminen. Arttelilaisiin tutustuin Eurooppalaisen Kulttuuriyhdistyksen näyttelyn kautta. Näin heidän frescotöitään näyttelyssä ja innostuin mukaan frescoryhmään. Se, että tapaa samanhenkisiä ihmisiä, on tässä se juttu.

Elinikäinen harrastus

Taide on kuulunut Ahosen elämään. Häntä kannustettiin kotona taiteiden pariin ja lopullisen sysäyksen antoi menestys Unicefin kansainvälisessä piirustuskilpailussa 1970-luvulla.

Välillä työ ja perhe veivät enimmän ajan, mutta siitä huolimatta hän ehti harrastaa 15 vuotta posliininmaalausta Hyvinkään Kansalaisopistossa.

– Taide on minulle harrastus. Olen aina maalannut, mutta kaikkinainen käsillä tekeminen on minulle tärkeää, juuri 60 täyttänyt Ahonen pohtii.

Monen tekniikan taitaja

Vuoden Arttelilainen on kiinnostunut monenlaisesta tekniikasta. Hänellä on myös lahjatavarayritys, jonka tuotteita hän itse valmistaa ja myy tapahtumissa.

– Sekatekniikka on mieluisin. Teen taidetta vanhoista kirjoista. Teoksiani on parhaillaan näyttelykierroksella kirjastoissa.

Tässä näyttelyssä Ahosella on esillä kirjateoksia sekä akryylimaalaus.

– Kaikkein mieluiten maalaan eläimiä, mutta teen myös naivistista taidetta, sillä tykkään käyttää värejä.

Hämeen Taidearttelin 40-vuotisjuhlanäyttely on esillä Hämeenlinnan pääkirjastossa (Lukiokatu 2) 2.–15.11.

Hämeen Taideartteli ry 40 vuotta

Hämeen Taideartteli ry on perustettu 6.1.1980.

Kansalaisopiston kuvataidepiiristä syntyneen yhdistyksen ideana oli koota yhteen Hämeenlinnan ja lähikuntien kuvataiteista kiinnostuneet henkilöt ja luoda mahdollisuus kehittyä työn tai harrastuksen parissa.

Tällä hetkellä jäseniä on noin 70.

Yhdistys sai 1984 toiminnalleen pysyvät tilat kellaritiloista, osoitteesta Parolantie 17, Hämeenlinna.

Yhdistys järjestää vuosittain aktiivisesti toimintaa ja kursseja sekä vähintään yhden näyttelyn.

Näyttely jatkuu kirjaston aulatilassa ja seinustan vitriineissä esitellään yhdistyksen toimintaa ja historiaa. Kuva: Heli Karttunen
Näyttely jatkuu kirjaston aulatilassa ja seinustan vitriineissä esitellään yhdistyksen toimintaa ja historiaa.

 

Anne Ahonen tekee taidetta vanhoista kirjoista. Kuva: Heli Karttunen
Anne Ahonen tekee taidetta vanhoista kirjoista. Ahonen pitää myös kirjateoksistaan näyttelyitä kirjastoissa eri puolilla Suomea.

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset