Kaupunkiuutiset

Hämeenlinna Bike Show kerää pyöräkansan yhteen

Koko perheen ilmainen moottoripyörätapahtuma Hämeenlinna Bike Show järjestetään ensi lauantaina neljännen kerran Verkatehtaalla. Tapahtuman takana on paikallinen ohjelmapalveluyrittäjä Tarmo Perätalo.

– Olen halunnut koota moottoripyöristä kiinnostuneet ihmiset yhteen ja tarjota heille paljon ihmeteltävää ja tasokasta ohjelmaa, Perätalo sanoo.

– Tänne tulee porukkaa ympäri Suomea. Verkatehtaan etupihan nurmikentällä on Ride In – Bike Show, johon kuka tahansa voi ilman ennakkoilmoittautumista tuoda näytille moottoripyöränsä. Odotan paikalle sellaista 60-70 konetta. Rakennetuille ja tuunatuille polkupyörille, moposkoottereille ja mopoille on oma esittelyalueensa.

Lapsille kivaa

Verkatehtaan Lasipihalta löytyvät Moto Arena ja Kulture Korner. Arenalla on yhteistyökumppaneiden esittelyalueita ja ohjelmalavalla haastatteluja sekä esityksiä pitkin päivää. Musiikista huolehtii Scandinavian Hanks, joita ei todellakaan pidä sekoittaa showryhmä Scandinavian Hunkseihin. Hanks soittaa hittibiisejä urbaanin ronskilla hillbilly-otteella. Bändin kantrisovitukset on tehty pilke silmäkulmassa, mutta soitettu silti viimeisen päälle ammattimaisesti. Instrumentteina ovat laulu, läskibasso, banjo, mandoliini sekä kitara, ja laajasta ohjelmistosta löytyy hittejä Elviksen biiseistä Ramonesien rytkeeseen. Lavalla on juontajana Raiza Raitio.

Kulture Cornerista löytyvät muiden muassa tatuointitaiteilija Säde Sonck sekä pin up -tytöt Fifi Vanille ja Sandra De Ville.

– Arenalla on vanhan liiton moottoripyöriä ja museoaarteita, Perätalo kertoo.

– Ihmisillä on mahdollisuus kuvauttaa itsensä ilmaiseksi pin up -tyttöjen ja näiden hienojen pyörien kanssa.

Ulkonakin tapahtuu yhtä sun toista. Etupihan ohjelma-alueella nähdään hurjaa moottoripyöräkikkailua, kun paikalle päristelee M.A.D Kuusaa Stunt Team. Luvassa on myös lämminkäyttönäytöksiä. Perheen pienimpiä alueella viihdyttää Eetu-pelle ja lapsille on luvassa myös poniratsastusta, sivuvaunuajeluita ja kasvomaalausta.

After Party

Pitkän päivän jälkeen aikuisväki voi rentoutua tapahtuman after partyssa ravintola Hannibalissa. Lauteille nousee debyyttikeikalleen tunnetuista hämeenlinnalaismuusikoista koostuva The Lobsters, johon kuuluvat Ertsi Eerola, Sami ”Kurva” Kurvinen ja Arto Luhtavaara.

– Tämä on happokantriyhtye, joka soittaa kohtuullisen juurevaa äijärockia, Eerola määrittelee.

– Bändi syntyi hauskanpidon ja helppouden takia, mutta olemme silti treenanneet monta kuukautta. Ihan aikuisten oikeasti.

HML Bike Show la 26.7. klo 10-17. Verkatehtaalla.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Uusin Kaupunkiuutiset

26.9.2020

Fingerpori

comic

Päivän Hämeen Sanomat

28.9.2020