Kaupunkiuutiset Hämeenlinna

Hämeenlinnalaislähtöinen Juha Hietanen vaihtoi tv-ruudun loisteen työterveyteen – Uusi romaani kertoo rakkaudesta jalkapalloon

Juha Hietanen juontamassa Urheilun jälkihiki -lähetystä Ylen Aamussa. Takana Juha Kanerva, Bror-Erik Wallenius ja Tero Karhu. Kuva Juha Hietasen Facebook-sivulta.

Viime vuoden joulukuussa Juha Hietanen ilmoitti Twitterissä jättävänsä Yleisradion taakseen. Postaus herätti suurta huomiota, sillä hämeenlinnalaislähtöinen Hietanen on ollut lukemattomille suomalaisille tuttu ruutukasvo 1990-luvun lopusta lähtien.

– Takana on pitkä toimittajan ura ja Ylen Aamun niin vieraat kuin aiheetkin alkoivat olla aika tuttuja. Olen aina ollut Yleen tyytyväinen, mutta aloin pohtia, voisinko oppia vielä jotain uutta, Hietanen kertoo.

Hietanen aloitti viime itsenäisyyspäivän jälkeen Työterveyslaitoksen mediaviestinnän erityisasiantuntijana. Pesti houkutteli häntä myös omaan elämäntilanteeseen liittyen.

– TTL pyrkii pidentämään suomalaisten työuria kasvattamalla työhyvinvointia. Se on hieno laitos, jossa on paljon eri alojen asiantuntijoita. Minun tehtäväni on pitää heidän työstään meteliä median suuntaan.

Huuhkajien matkassa

Uudenlainen aluevaltaus on ollut myös juuri julkaistu romaani Huuhkajan siivet, joka kertoo jalkapallon herättämistä tunteista ja keskushenkilöiden matkasta kohti EM-lopputurnausta.

– Olin vuoden 2019 joulukuussa kustantamossa juttelemassa ihan muista asioista, kun syntyi idea Huuhkajiin liittyvästä kirjasta, jossa olisi sekä faktaa että fiktiota. Tekstiä alkoi syntyä aikamoisella vauhdilla ja kirja oli valmis jo muutamaa kuukautta myöhemmin, Hietanen sanoo.

Koronavirus muutti kuitenkin niin julkaisun aikataulun kuin teoksen lopunkin.

– Kirjan oli määrä päättyä Huuhkajien avauspotkuun Kööpenhaminassa viime kesäkuussa. Viikkoa ennen painoon menoa kisat päätettiin siirtää. Otimme aikalisän, ja syksyllä kirjoitin sata viimeistä sivua uusiksi.

Jatkuuko ura myös kirjailijana, siitä Hietanen ei osaa sanoa mitään.

– Huuhkajan siivet on tietyllä tavalla rasti ruutuun ja olen vieläkin ihmeissäni, että sain sen tehtyä. Nyt täytyy vähän sulatella, Hietanen tuumaa.

Varhaisia herätyksiä

Uudessa työssään Hietanen saa nukkua ainakin vähän pitempään kuin vuosinaan aamu-tv:ssä, jonka toimittajien herätyskellot pirisivät kolmelta yöllä.

Hän sanoo nostavansa hattua jokaiselle, joka on jaksanut tehdä aamulähetyksiä vuodesta toiseen. Toisaalta oli mukavaa, kun hommat olivat pulkassa jo puoliltapäivin.

– Ylestä jään kaipaamaan loistavia työkavereita. Siellä tehdään hyvin merkityksellistä työtä. Jos pelkästään kaupallisuuden ehdoilla mentäisiin, moni tärkeä asia jäisi kertomatta.

Aamulähetyksissä Hietasen mielestä kiehtovaa oli niiden luovuus ja monipuolisuus.

Hän muistelee juontaneensa suoria lähetyksiä niin puusta kuin saunastakin.

Eukonkantoa suorana

Intohimoinen juoksija innostui kerran haastamaan eukonkannon maailmanmestarin kilpailuun.

– Ajattelin helpottaa omaa urakkaani ottamalla selkään bikini fitnessin suomenmestarin. Hän oli hyvin kevyt, mutta hävisin kuitenkin.

Työpaikan vaihdoksen myötä siirryt parrasvaloista vähemmän julkiseen työhön. Onko se helpotus?

– En ole koskaan kokenut julkisuutta millään tavalla ongelmana. Maakunnissa ihmiset tulivat usein juttelemaan. Helsingissä on niin paljon tunnettuja ihmisiä, ettei ikinä ole tullut tarvetta nostaa kauluksia pystyyn.

Juha Hietanen

Syntynyt 1964 Mikkelissä, kävi koulunsa Hämeenlinnassa, asuu Helsingin Puistolassa.

Perhe: vaimo ja kaksi aikuista lasta. Isä Hämeen Sanomissa mm. toimituspäällikkönä työskennellyt Ahti Hietanen.

Aloitti uransa kesätoimittajana Hämeen Sanomissa.

Ylen radiotoimittajana 1990-luvun alkupuoliskolla, Ylen aamu-tv:n uutisankkuri 1997-1998.

Nelosen uutisten ankkuri ja uutistuottaja 1999-2009.

Ylen aamu-tv:n juontajana 10 vuotta.

Harrastukset: liikunta ja kirjallisuus.

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset