Kaupunkiuutiset

Hämeenlinnassa kolareita ja rattijuoppoja

Hämeenlinnassa maanantaiaamuna 40-vuotias mies autoili humalassa ja törmäsi vastaan tulleeseen autoon. Kukaan ei törmäyksessä loukkaantunut, mutta autot jouduttiin viemään hinausautolla pois paikalta. Kaksi muuta vastaan tullutta autoilijaa ehtivät väistää ja välttää näin törmäämisen. Miehen ajokortti otettiin poliisin haltuun. Hän puhalsi liki 5 promillea ja hänellä oli vaikeuksia pysyä pystyssä. Mies otettiin kiinni tapauksen selvittämiseksi.

Kaksi henkilöautoa törmäsi toisiinsa Hämeenlinnassa Paasikiventien ja Rauhankadun risteyksessä maanantaina iltapäivällä. Tapahtumahetkellä liikennevalot olivat vilkulla. Noin 70-vuotias mies oli kuljettanut autoaan Paasikiventietä pitkin ja oli kääntynyt yllättäen vasemmalle Rauhankadulle. Vastaan Paasikiventietä tullut auto, jota kuljetti noin 70-vuotias nainen, törmäsi kääntymässä olleen auton oikeaan kylkeen. Molemmat kuljettajat kuljetettiin sairaalaan tarkistettavaksi. Autot romuttuivat hinauskuntoon.

Sunnuntai ja maanantaiyö sujuivat Hämeenlinnassa kohtalaisen rauhallisesti. Hämeenlinnassa 10-tiellä ja Helsingintiellä jäi poliisin ratsiassa kiinni kaksi mies kuljettajaa, joita epäillään rattijuopumuksesta.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Uusin Kaupunkiuutiset

23.9.2020

Fingerpori

comic

Päivän Hämeen Sanomat

25.9.2020