Kaupunkiuutiset

Hämeenlinnassa nähdään nuorten
Euroopan kärkeä

Hämeenlinnassa mennään viikonloppuna hippulat vilkkuen, kun 14–15 -vuotiaiden nuorten yleisurheilun SM-kisat pidetään Kaurialan urheilukentällä. Kilpailut alkavat niin perjantaina, lauantaina kuin sunnuntainakin kello kymmeneltä aamulla.

– Tervetuloa, hämeenlinnalaiset katsomaan! Yleisurheilu on maailman suosituin yksilöurheilulaji. Olemme Suomessa Euroopan terävintä kärkeä juuri näissä nuorissa ikäluokissa, kertoo järjestäjäseura Hämeenlinnan Tarmon nuorisopäällikkö Ville Vepsä.

Hämeenlinnaan saapuu 19.–21.8. peräti 900 urheilijaa ympäri maata. Huoltojoukot mukaan laskien väkeä kaupunkiin odotetaan 3 000–4 000.

– Hotellit ovat olleet jo pitkään tämän viikonlopun osalta aivan täynnä. Myös Riihimäen ja Valkeakosken hotellit ovat aivan täynnä, Vepsä naurahtaa.

– Yleisöä odotamme tietenkin niin paljon, kuin mahtuu.

Ja kyllähän Kaurialaan yleisöä mahtuu. Niin katettuun, isoon katsomoon kuin 400-metrisen kentän laveille laidoille.

Järjestäjäseura Hämeenlinnan Tarmosta osallistuu SM-kisoihin yksitoista nuorta. He ovat alittaneet vaaditut SM-kisarajat.

P15 -sarjassa kisaavat moukarissa kaksospojat Lauri ja Jukka Vähävihu, P15 -sarjan korkeudessa mitalia tavoittelee Joonas Koponen. P14 -korkeudessa kisaa Joonatan Veijola.

Tyttöjen sarjoissa on tällä kertaa poikia suurempi hämeenlinnalaisedustus.

T15-sarjassa kuulaa työntää, sekä pituudessa myöskin ponnistaa Eerika Ahvenharju. T14 -tytöissä kisaavat kiekossa ja kolmiloikassa Ronja Kallionpää, T14 -pituudessa ja kolmiloikassa Emma Kuikka, T14 -pituudessa ja kolmiloikassa niin ikään myös Enni Saarinen, T14- 1 500 metrin estejuoksussa Suvi Rantala, T14 -300 metrin pikajuoksussa Tuuli Toivonen ja T14 -kiekossa ja keihäässä Silja Toivonen.

– Vapaaehtoisia meillä on kisaorganisaatiossamme 190, osa seuran ulkopuolelta. Riihimäeltä tulee yksi järjestäjäryhmä avuksi.

– Sääntöjen mukaan tuomareiden ja lähettäjien on tultava muualta, kuin järjestäjäseurasta, Vepsä kertoo.

Isoin työ on Tarmolla nyt takana. Homma alkaa olla kasassa; lukuisat yhteistyökumppanitkin ovat valmiina koitokseen. Enää puuttuu se tärkein. Urheilu.

Nuorten SM-kisojen avajaiset sekä ensimmäisen päivän kaikki palkintojenjakoseremoniat pidetään Hämeenlinnan torilla perjantai-iltana kello 19. Silloin avataan kisat virallisesti.

SM-kisojen tarkka ohjelma löytyy sivustolta www.kilpailukalenteri.fi. Sieltä valitessa SM-kilpailut P/T15,14 saa esille viikonlopun tarkan ohjelman.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset