Kaupunkiuutiset

Hämpton Games todisti, että vanhaankin voi iskeä pelihimo

Heli Karttunen Kuva: Toni Rasinkangas
Heli Karttunen Kuva: Toni Rasinkangas

Käväisin viime viikonvaihteessa Hämpton Games -pelitapahtumassa Verkatehtaassa. En ole tietokonepeleistä kiinnostunut, mutta oman lapseni innostuksen vuoksi olen halunnut olla kartalla, mitä peli- ja nettimaailmassa tapahtuu.

E-urheilun pelitapahtuma oli Hämeenlinnassa ensimmäinen laatuaan ja se sai kehuja hyvästä tunnelmasta, eikä syyttä.

Vaikka tietokonepelit voivat olla rajujakin ja kilpailu tiukkaa, välittyi tapahtumasta läpikotaisin leppoisa tunnelma.

Yleisöä oli paikalla mukavasti ja joukossa oli myös muita kaltaisiani vanhempia lastensa kanssa.

Pelitapahtuma oli myös hyvä tilaisuus ottaa selvää, mistä näissä peleissä oikein on kysymys.

Turnausten seuraamisen lisäksi kävijät pääsivät kokeilemaan erilaisia konsolipelejä. En ole eläissäni pitänyt peliohjainta käsissäni, mutta päätin itsekin kokeilla pelaamista, kun siihen kerrankin oli tilaisuus – ja myös opastusta – tarjolla.

Jo pienen hetken jälkeen kävi selväksi, että tästä voisi vaikka innostua. Jalkapallojoukkueen luotsaaminen pelikonsolilla oli todella hauskaa. Nauroin vedet silmissä omalle kömpelyydelleni, mutta samalla huomasin suunnittelevani jo pelistrategioita.

E-urheilua pidettiin pitkään vain nörttien puuhasteluna, mutta viime vuosina laji on lyönyt itsensä läpi varteenotettavana urheiluna. Kännykkä- ja tietokonepelit ovat nuorten keskuudessa arkipäivää, halusimmepa sitä tai emme.

Pelien haitoista on puhuttu aina, mutta tutkimukset paljastavat, että pelaamisella on positiivisiakin puolia.

Muun muassa MLL on listannut sivuillaan, että tutkimusten mukaan pelit kehittävät etenkin kielitaitoa sekä parantavat tilan hahmottamista, tarkkaavaisuutta ja huomiokykyä. Pelissä häviäminen taas kehittää tunnetaitoja ja netin monipeleissä myös sosiaaliset taidot kehittyvät. Lisäksi pelaaminen on itsessään kivaa, mistä taas on hyötyä hyvinvoinnille.

Olemme usein epäluuloisia tuntemattomien asioiden edessä. Kannattaa haastaa itsensä tutustumaan ja kokeilemaan.

Kun kokeilee, voi yllättyä positiivisesti.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Uusin Kaupunkiuutiset

26.9.2020

Fingerpori

comic

Päivän Hämeen Sanomat

29.9.2020