Kaupunkiuutiset

Hämptonissa puhutaan: 25-vuotias lontoolainen lokki löytyi uimahallin rannasta

Melojan löytämä rengastettu naurulokki osoittautui oikein ikäpresidentiksi. Kuva: Teemu Kunelius
Melojan löytämä rengastettu naurulokki osoittautui oikein ikäpresidentiksi. Kuva: Teemu Kunelius

Hämeenlinnalainen Teemu Kunelius oli heinäkuun lopulla melomassa kajakilla Hämeenlinnan uimahallin rannan läheisyydessä, kun hän huomasi vedessä kuolleen naurulokin.

– Minua kiinnosti, mihin se oli kuollut, koska usein linnuissa on kiinni vaappuja ja ongenkoukkuja. Sitten huomasin, että lokki olikin rengastettu, Kunelius kertoo.

Kunelius lähetti renkaan Luonnontieteellisen keskusmuseon rengastustoimistoon ja sai vastauksen reilun kuukauden päästä.

– Yllätyin kun sain lukea, että lokki oli rengastettu Lontoossa ja iältään 25-vuotias.

Luonnontieteellisen keskusmuseon tilastojen mukaan vanhin suomalainen rengastettu naurulokki oli 30 vuoden ja 8 kuukauden ikäinen. Wikipedian mukaan kyseinen lokki on lajissaan myös maailman vanhin. Lintu rengastettiin pesäpoikasena 1968 Sääksmäellä ja löydettiin kuolleena Hollannissa 1999.

Vaikka naurulokki on mieltynyt epäterveelliseen ruokaan ja etsii usein ravintonsa kaatopaikoilta, roskiksista ja torikahviloiden liepeiltä, se on Suomen pitkäikäisimpiä lintuja.

Naurulokin keskimääräinen elinikä on kymmenisen vuotta, joten melkoinen nestori oli tämä lontoolainenkin. Lintu löytyi 1717 kilometrin päässä paikasta, jossa se oli rengastettu.

Mahtoivatko tymäkkä ruokavalio, lauman suoja ja kirkuva ääni olla syynä siihen, että sen siivet kantoivat niin kauan ja pitkälle?

Uusin Kaupunkiuutiset

17.10.2020

Fingerpori

comic

Päivän Hämeen Sanomat

20.10.2020