Kaupunkiuutiset

Hämptonissa puhutaan: Äänestäjät ovat pelastaneet BB-Villen kerta toisensa jälkeen

Ville sinnittelee edelleen BB-talossa. Kuvakaappaus ruutu.fi -palvelusta.

Hämeenlinnalainen Ville jatkaa elämäänsä Big Brother-talossa, vaikka monet povailivat hänen saavan kenkää ensimmäisten joukossa.

Hartaasti uskovainen mies ärsyttää mielipiteillään ja puheillaan suurinta osaa muista asukkaista, mutta katsojat ovat jo viisi kertaa pelastaneet Villen äänestämällä hänet jatkoon.

 

Ehkä Villen on pitänyt talossa se, että hän herättää voimakkaita tunteita, mutta ei myöskään peittele omiaan. Viikko sitten sunnuntaina hän tunnusti potevansa koti-ikävää ja perheensä puolesta rukoillessaan hän purskahti itkuun. Ville on myös kertonut taistelleensa alkoholiongelmien kanssa vielä uskoon tultuaankin. Puolitoista vuotta hengellisen herätyksensä jälkeen hän kaatui baarista tullessaan kännissä naamalleen ja sai mustan silmän.

 

Viime keskiviikkona asukkaille järjestettiin bileet, joihin liittyi simuloitu automatka Leville. Kun Ville yritti saada sohvalle nukahtaneet Kristianin ylös, vahvasti päihtynyt ”Krisu” tarttui häntä kurkusta. Ote kesti vain sekunnin, mutta tilanne oli jonkin aikaa uhkaava. Lopulta Ville sai Kristianin rauhoittumaan ja nukkumaan Levi-auton takapenkille.

 

Ohjelman edetessä jotkut asukkaista ovat alkaneet jo evankelistaan tottua, mutta toiset kiristelevät edelleen hampaitaan. Ville saattaa pysyä talossa pitkäänkin, mutta varsinkin viimeisin äänestys oli todella täpärällä.

Mediat ovat olleet kiinnostuneita kuulemaan paljon kohua herättäneen Villen vaimon ajatuksia ohjelmasta, mutta hän ei ole suostunut haastatteluihin..

 

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Uusin Kaupunkiuutiset

26.9.2020

Fingerpori

comic

Päivän Hämeen Sanomat

29.9.2020