Kaupunkiuutiset

Hämptonissa puhutaan: Huippukartturilla omakotitaloprojekti Turengissa

Miikka Anttila ja Jari-Matti Latvala vielä silloin, kun kaikki meni kuin Strömsössä. Kuva: Micke Fransson/TT
Miikka Anttila ja Jari-Matti Latvala vielä silloin, kun kaikki meni kuin Strömsössä. Kuva: Micke Fransson/TT

Jos joku on välttynyt tänä syksynä rallikuski Jari-Matti Latvala -uutisoinnilta, huutaa hep. On ollut Maisa Torppaa ja veromätkyjä ja kaikenlaista soutamista ja huopaamista.

Latvalan luottomies, kartturi Miikka Anttila avautui rallitähden kohtelusta Satakunnan Kansassa 15.11.2019.

Kartturia ottaa päähän verottajan suhtautuminen Latvalan sijoitusautojen vakuutuksiin Suomessa. Verottaja kun katsoo Latvalan viettävän paljon aikaa Suomessa, koska autoilla on kaskovakuutukset. Anttilan mielestä kyse on siitä, että rallikuski suojelee vakuutuksilla arvokasta omaisuuttaan.

Anttilahan on kotoisin Janakkalasta ja edelleen viihtyy paikkakunnalla hyvin. Hänen isällään vaimoineen on omakotitalorakennustyömaa käynnissä, jonka vuoksi myös kartturin ”kartanlukutaitoja” on kaivattu Turengissa viikoittain. JA mikäs siinä, mies kun asuu Lempäälässä. Ei sieltä kauan Turenkiin hurauta.

Ahvenisto tuttu paikka

Tiesittekö muuten, että Ahveniston moottorirataa on kiittäminen siitä, että Latvalalla on huippukartturi?

– Kävimme isän kanssa katsomassa rata-ajoja ja EM-rallicrossia 1980-luvulla. Ja kotitilamme vierestä menevää Tyrynkyläntietä käytettiin Jyväskylän Suurajojen erikoiskohteena, kun olin teini-ikäinen, ja se on tehnyt minuun lähtemättömän vaikutuksen, Anttila kertoo Satakunnan Kansassa.

Varsinaiseen ralliin miehen tutustutti naapuri Heikki Lappalainen, joka ajoi rallia ja otti nuoren pojan ensin huoltomieheksi ja sitten kartturiksi.

Vinkit tervetulleita

PS. Pikkujoulukausi on kuumimmillaan. Kaupunkiuutiset ottaa vastaan juoruja Hämptonissa puhutaan -palstalle. Ota yhteyttä: ku.toimitus@hameensanomat.fi

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset