Kaupunkiuutiset

Hämptonissa puhutaan: Karkottavatko pysäköinnin hinnat pendelöijät kaupungista? – Kaksi kuntalaisaloitetta vastustaa maksullisuutta

Asemanseudun pysäköinti on ollut pari viikkoa vilkkaan keskustelun kohteena. Kuva: Pekka Rautiainen, arkisto Kuva: Pekka Rautiainen
Asemanseudun pysäköinti on ollut pari viikkoa vilkkaan keskustelun kohteena. Kuva: Pekka Rautiainen, arkisto Kuva: Pekka Rautiainen

Kaupunkilaiset ovat viime päivinä keskustelleet Facebookissa Asemanrannan uudesta parkkitalosta ja sen tuomista muutoksista koko alueen pysäköintiin.

Monien mielestä on väärin ”kurmuuttaa pendelöijiä” maksullisuudella ja siitä saattaa seurata näiden veronmaksajien siirtymistä muihin radanvarsikaupunkeihin.

Asian tiimoilta on virinnyt ainakin kaksi kuntalaisaloitetta.

Kati Lahtisen käynnistämässä aloitteessa esitetään, että radan varressa oleva pysäköintialue palautettaisiin maksuttomaksi. Perusteluissa todetaan, että työssäkäynnin nousevilla kustannuksilla on iso merkitys pienituloisille ja ennen junaa käyttäneet siirtyvät jatkossa omaan autoon tai muihin kulkuvälineisiin. Uhkana on, että junavuorot tulevat taas vähenemään.

Jere Paldaniuksen tekemässä aloitteessa vaaditaan maksutonta pysäköintiä sekä rautatieasemalle että linja-autoasemalle. Aloitteen mukaan moni kokee, että yksityisautoilu on jo lähes edullisempaa kuin julkisten käyttö pysäköinteineen tai että nykyisillä taksoilla on järkevämpää muuttaa pois Hämeenlinnasta lähemmäksi työpaikkaa. Maksuton pysäköinti olisi keskeinen vetovoimatekijä Hämeenlinnalle ja tukisi kaupunkilaisia julkisen liikenteen suosimisessa.

Aloitteet ovat nettisivulla kuntalaisaloite.fi.

Uusin Kaupunkiuutiset

25.11.2020

Fingerpori

comic

Päivän Hämeen Sanomat

27.11.2020