Kaupunkiuutiset

Hämptonissa puhutaan: Taiveaho jätti Virtasen nimestään, mutta kaikki on hyvin – Miksi Jopo ei kelpaa kenellekään?

Satu Taiveaho on jättänyt Virtasen pois nimestään, mutta suhde voi hyvin. Kuva: Viki Salonen
Satu Taiveaho on jättänyt Virtasen pois nimestään, mutta suhde voi hyvin. Kuva: Viki Salonen

Kevään aikana on spekuloitu hämeenlinnalaislähtöisen Satu Kirsikka Taiveahon parisuhteen tilaa.

Hämptonissa puhutaan -palstallakin sitä viimeksi pääsiäisen jälkeen uumoiltiin, että mikäköhän on suhteen todellinen tila. Pariskunta kun suukotteli face-kuvissa, mutta Seiskan palstoilla puhuttiin erosta.

Nyt Taiveaho on sitten ensi kertaa ottanut julkisesti kantaa suhdekuvioonsa Facebookissa.

Hän kertoo, että viime kuukausien aikana elämässä on tapahtunut monenlaista.

– Olen muuttanut poitsun ja lemmikkieläinteni kanssa Kuusankoskelle Kouvolaan kevään aikana. Olen kotiutunut hyvin ja tuntuu kuin olisin tullut ”kotiin”.

Taiveaho on myös vaihtanut sukunimensä takaisin. Kuulemma kaksiosaisen nimen käyttö oli hankalaa, eikä hän kokenut sitä omakseen.

Käteensä Satu Kirsikan nimen tatuoinut Ville Virtanen on edelleen kuvioissa.

– Emme ole kuitenkaan eronneet, Taiveaho kirjoittaa.

He vain asuvat kahdessa kodissa ja järjestely toimii hyvin.

Kuka hylkäsi Joponsa?

Jopo-merkkinen polkupyörä on vorojen lemppari. Se on helppo kähvellettävä, joka käy aina kaupaksi.

Mutta Hämeenlinnassa tämäkin asia on toisin.

Nimittäin Ruununmyllyssä on jo noin vuoden seissyt polkupyörän roju pyörätien varressa 10-tien alikulkutunnelin luona. Runskin kuuluisa Jopo ei kelpaa kenellekään ohikulkijalle. Tosin pientä laittoa se vaatisi.

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset