Hannu Rasiranta sai lapsena 10 penniä tapetusta varpusesta – 80-vuotiaan hämeenlinnalaisen koneelta löytyy 40 000 kuvaa ötököistä

Hauhon Mustilassa metsän suojista löytyy pieni perhosten valtakunta, jossa asuu pikkuötököiden ystävä Hannu Rasiranta ja hänen Leena-vaimonsa.

Heidän idyllistä kesämökkiään ympäröi värikäs perhospuutarha, jonne on valittu perhosia ja pörriäisiä houkuttelevia kasveja. Muun muassa maitohorsmaa ja nokkosta on säästetty perhosen toukille ravinnoksi.

Hämeenlinnalainen Rasiranta, 80, kulki jo pienenä poikana yksinään metsissä. Tosin 1950-luvulla hän teki asioita, joista hän ei ole ylpeä.

– Se oli sellaista, että kivillä heiteltiin ja ritsalla ammuttiin lintuja. Naapurin isäntä maksoi minulle 10 penniä jokaisesta tapetusta varpusesta. Nimismieskin maksoi närhen ja harakan koivista jonkun pennin, Rasiranta kertoo tuolloin vallalla olleesta tavasta.

Ritsa vaihtui kameraan

Rippikoulun jälkeen hän osti ensimmäinen kameransa ja alkoi kivien heittelyn sijaan kuvata lintuja. Harrastus jatkuu yhä.

– Kuvasin lintuja pitkillä putkilla. Kävimme vaimoni kanssa vaeltamassa Kilpisjärven tuntureilla 30 vuotta ja meillä oli kasvikirjat, kiikarit ja kamerat mukana.

Linnuista kiinnostus siirtyi kasveihin ja myöhemmin hyönteisiin.

– Laiskuuttani olen vaihtanut näihin pieniin elukoihin, hän naurahtaa.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen. 

Upean perhosniityn kohtalo harmittaa

Paras hyönteisten kuvausaika on aamuisin, jolloin ne ovat miehen mukaan paremmin liikkeellä.

– Nyt perhosentoukista suurin osa on jo koteloitunut, eikä niitä enää oikein löydä. Hallitus järjestää joskus hommia, etten kerkeä metsään, Rasiranta hymähtää ja nyökkää vaimonsa suuntaan kasvihuoneelle.

Rasirantaa harmittaa, kun kaupunki on niittänyt upean perhosniityn Mustilan urheilukentältä, jota ei eläkeläisten asuttamassa kylässä kukaan käytä.

– Sitä olen kritisoinut. Sieltä löytyi harvinaisempiakin lajeja, mutta nyt siellä ei kasva enää mitään.

Yksi tällaisista lajeista oli käpäläkirjokoisa, jonka toukka elää ainoastaan kissankäpälä-kasvilla.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen. 

Toukkien  kasvatusta ja tunnistamista

Alkuun perhosen toukkia kuvatessaan Rasiranta ei tunnistanut kaikkia lajilleen.

– Silloin ei ollut nettiä ja siellä perhosasiatuntijoita. Jos en tuntenut toukkaa, pistin sen purkkiin ja kasvatin sen, jotta näin, mikä siitä tulee.

Aikuinen perhonen on samalla ollut perhoskopissa turvassa linnuilta ja loisinnalta. Nykyisin lajit ovat käyneet tutuiksi, ettei niitä sen takia tarvitse kasvattaa.

Rasiranta kuvaa perhosia makrolinssillä ja niistä pienempiä, alle sentin kokoisia hyönteisiä, kameran rungon ja objektiivin väliin laitettavien loittorenkaiden avulla.

Hyönteiset ovat kuvissa kauttaaltaan teräviä ja suurennettuja.

Yliopistoille ja Facebookiin

Kuvat ovat kelvanneet myös yliopistojen käyttöön.

– Turun yliopistolle olen lähettänyt näytteitä harvinaisemmista sienistä. Ouluun on mennyt muutamia pistiäisiä. Koneellani on noin 40 000 kuvaa.

Miehen ottamia valokuvia on ollut nähtävissä myös Facebookin erilaisissa luonto-, perhos- ja ötökkäaiheisissa ryhmissä. Rasiranta on jäsenenä ”niissä kaikissa” ja kuvat ovat keränneet mukavasti tykkäyksiä.

– Ei minulla ole muuta yleisöä kuin tuo emäntä. On mukava näyttää niitä muillekin. Tunnistelen myös muiden kuvia. Tavallaan olemme siellä samaa porukkaa.

Juttu jatkuu kuvien jälkeen.

Puuseppäkouluun osin isältä salaa

Rasiranta kävi nuorena puuseppäammattikoulun ja työskenteli rakennusalalla. Luonnontieteet olivat ammattina poissuljettu.

– Olen kuusilapsisesta perheestä ja isä oli metsätyömies. Siitä voi laskea, mitä mahdollisuuksia 1950-luvulla olisi ollut. Puuseppäammattikouluun äiti laittoi minut vähän isältä salaa.

Rasirannalla on ollut pienestä pitäen huono kuulo, mitä ei noteerattu koulussa. Matematiikassa oli vaikeuksia, kun hän istui takapulpetissa, eikä kuullut sinne opettajan puhetta.

– Armeijassakaan kuuloa ei huomioitu. Siellähän huudetaan, ei siellä ollut kuulemisessa ongelmaa, mies nauraa.

Lintujen äänet eivät tulleet tutuiksi

Rasiranta uskoo, että olisi pärjännyt koulussa paremmin, jos huonokuuloisuus olisi jotenkin noteerattu.

– Keskiarvoni ammattikoulussa oli 9,2. Kaikista huonoimmin valitsin, puusepän alan, joka on meluala. Se huononsi kuuloa entisestään. Ei silloin ollut vielä kuulosuojaimia.

Ensimmäisen kuulolaitteensa mies sai 30-vuotiaana. Luontoharrastuksen kannalta huono kuulo vaikutti niin, ettei hän oppinut tunnistamaan lintuja äänestä.

Telkät uskollisina kesävieraina

Lähimetsästä löytyy 40 miehen rakentamaa linnunpönttöä. Ahkerassa käytössä ovat olleet kesämökkilammen telkänpöntöt. Rasirannat katselevat telkkien puuhastelua laiturilta ja tietävät odottaa hetkeä, jolloin emo kutsuu poikaset hyppäämään pöntöstä.

– Emo pyörittää niitä tässä lammella ja opettaa sukeltamista ja poikaset sukeltavat perässä. Iltapäivällä ne lähtevät isommille vesille, eikä niitä enää näe.

Miehellä riittää luontoaiheisia tarinoita pihapiirin metsäjäniksistä pieniin luteisiin. Kaikki ne ovat hänelle yhtä tärkeitä.