fbpx
Kaupunkiuutiset

Kysy lemmikeistä: Lemmikkieläinkaupat ovat pullollaan kaikenlaista tavaraa – Onko eläinharrastuksesta tullut liian kulutuskeskeistä?

Shoppailuun menevä aika kannattaisi ehkä ennemminkin käyttää yhdessäoloon lemmikin kanssa. Kuva: Risto Sauso

Lemmikkipalstalla voisi joskus pohtia myös harrastuksen turhuuksia. Olen itsekin koiran omistaja ja minulla on ollut niin koiria, kissoja kuin jyrsijöitäkin, joten en suhtaudu nyreästi harrastukseen sinänsä, mutta nykyinen kulutuskeskeinen trendi alkaa mennä kaiken yli.

Lemmikkieläinkaupat ovat pullollaan dieettiruokaa ja namia, lelua ja nuttua ja jos jonkinlaista krääsää. Kuinka eläinharrastus on lähtenyt tähän suuntaan? Ekologisuudesta ei tietoakaan.

Suomessa on melkoinen joukko ihmisiä, joiden perheeseen kuuluu koira tai kissa tai molemmat, lisäksi ovat monenlaiset pienlemmikit. Myös hevosharrastus on kovasti lisääntynyt, ja uusimpana innostuksena ovat pienkanalat.

Ei ihme, jos eläinten ympärille on hoksattu kehittää monenlaista kaupattavaa. Jostakin syystä shoppailu tuntuu olevan nykypäivän ihmiselle yksi eniten mielihyvää tuottavista toiminnoista, se on ikään kuin harrastusten harrastus.

Sama kehitys myös muissa harrastuksissa

Lemmikkiharrastajien toiminta ja kulutustottumukset eivät välttämättä ole sen merkillisemmät kuin muillakaan, joten kehityssuunta on sama kuin harrastuksissa yleensä.

Onhan esimerkiksi puutarhaharrastus ollut viime vuosina hyvin kulutuskeskeistä, vaikka senkin voisi kuvitella vievän ihmiset lähemmäs luontoa kuin kauppakeskuksia.

Edes varsinainen luontoharrastus ei välttämättä ole ekologista eikä luontoystävällistä, sillä oleellisia asioita saattavatkin olla yhä uusien varusteiden hankkiminen, ahkera yksityisautoilu tai kaukomatkat. Kaikki riippuu niin harrastajasta itsestään.

Myös ekologisuutta on hyvä miettiä

Joku näkee kaupallisuudessa hyviäkin puolia – lemmikkibisnes työllistää monia – mutta kaikenlaisen krääsän epäekologisuus ja turha kuluttaminen muodostavat tietysti vakavan ongelman, jota jokaisen lemmikin omistajan sopii miettiä.

Harkinnan ja kritiikin kanssa lemmikkikaupoista löytää toki tarpeellista ja hyödyllistä, oli se sitten syötävää tai hyvälaatuiset valjaat, lämmin vaate tai virikelelu. Ja totta kai itsekin voi tehdä ja askarrella kaikenlaista, tai ostaa kirpparilta.

Ostosten sijaan yhteistä aikaa

Ehkä lemmikkien suhteen on käynyt hieman samalla tavoin kuin monilla lasten kanssa: kiireisessä ja stressaavassa arjessa ei löydetä yhteisille puuhille niin paljon aikaa kuin haluttaisiin, ja tätä puutetta yritetään korvata ostamalla lemmikille jotakin kivaa.

Viimeistään siinä vaiheessa, kun ostoskeskuksissa kuljeskeluun alkaa mennä enemmän aikaa kuin lemmikin kanssa yhdessäoloon, kannattaa pysähtyä miettimään, pitäisikö lähteä kotiin sen lemmikkinsä luokse.

Kirjoittaja on kirjailija ja luontotoimittaja.

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset