fbpx
Kaupunkiuutiset Sattula

Hattulalainen Mari Miettinen hurahti pihanhoitoon niin täysin, että vaihtoi toimistotyöt hortonomin hommiin

Mari Miettisen 15 vuoden aikana rakentama puutarha on syksyllä henkeäsalpaavan kauniin värinen. Kuva: Lea Karmala
Mari Miettisen 15 vuoden aikana rakentama puutarha on syksyllä henkeäsalpaavan kauniin värinen. Kuva: Lea Karmala

Hortonomi Mari Miettinen nauttii, kun hän pääsee kupsuttelemaan oman 15 vuotta sitten Sattulaan valmistuneen talon puutarhaan.

– Kesät ovat aina menneet tiiviisti pihalla. Aamulla takaovi auki ja ulos, ja illalla toinen huutelee kymmenen aikaan sisälle, hän nauraa.

Pihan ja kasvien hoito rupesi innostamaan Miettistä lopulta niin, että hän vaihtoi toimistotyönsä kokonaan puutarhahommiin. Hän kouluttautui Lepaalla, ja valmistui sieltä kolme vuotta sitten hortonomiksi. Sen jälkeen hän on suunnitellut ja hoitanut muidenkin pihoja.

Oman toiminimen Viherviettelyksen Miettinen perusti virallisesti tänä keväänä, sitä ennen hän teki töitä pari kesäkautta kevytyrittäjänä. Uudella toiminimellä jo ensimmäinen kesä ja alkusyksy ovat olleet kiireisiä.

– Monta pohdintaa kyllä kävin läpi. Mietin puheita siitä, että mitäs sitten, kun harrastuksesta tuleekin työ. Mutta täytyy sanoa, että koko ajan tuntuu vaan kivammalta, varsinkin kun saa sellaisetkin asiakkaat hurahtamaan, jotka eivät ole koskaan halunneet puutarhaa hoitaa.

Omakotitalon pihasta se alkoi

Miettisen oma hurahdus alkoi, kun perhe rakensi omakotitalonsa 1 500 neliöiselle tontille Sattulan kylälle. Ennestään paikalla kasvoi muun muassa koivuja, pihlajia ja pähkinäpensas.

– Kaivurikuski oli taidokas ja pengersi maan hienosti. Ympärille ruvettiin miettimään kasveja ja rakennelmia. Olen saanut tehdä mieleiseni pihan, hän iloitsee.

Nyt Miettinen perheineen voi nautiskella pergolasta, erilaisista oleskelualueista, grillipaikasta, pihamökistä, kasvihuoneesta, puista, pensaista, kukista ja hyötykasveista, kuten mansikoista, hedelmistä, yrteistä ja pavuista. Lisäksi talossa on koko rakennuksen pituinen katettu terassi.

– Ajattelen niin, että puutarhassa pitää olla lattia, seinät ja katto, samoin kuin huoneessa. Pensaat ja maasta nousevat kasvit tekevät seinät ja puista tulee katto. Katveita on hyvä olla varsinkin kuumilla ilmoilla. Se tuo viihtyvyyttä, hän sanoo.

Suunnittelua ja työtä lapionvarressa

Pihojen suunnittelun lisäki Miettinen tekee asiakkailleen itsekin hartiahommia lapionvarressa. Jos tulee tarvetta koneille, apuun pyydetään muita ammattilaisia ja yhteistyökumppaneita.

Nykyisin ihmiset haluavat Miettisen mukaan helppohoitoista pihaa, jossa on hyötytarha. Ja lapsiperheet toivovat paikkaa trampoliinille.

– Hyötypuutarhassa suositaan lavakauluksia, jotka ympäröidään siististi. Kun ne ovat kauniin näköisiä, satoakin on ilo kerätä. Perennat, pensaat, puut ja havut pitävät itse itsestään huolen, kun välillä vaan tehdään hoitoleikkaukset. Nurmikonhoitokin on helppoa esimerkiksi silloin, kun paikalle asennetaan robottileikkuri avuksi.

Talvi on hyvää aikaa ideoida

Pihalla ja puutarhassa on vielä myöhäissyksylläkin puuhaa, varsinkin jos haluaa keväällä kukkaloistoa ympärilleen. Kaikkia lehtiä ei maasta kannata haravoida heti pois, sillä niistä tulee hyvää lannoitetta.

– Istutushommia ja puutarhan siistimistä voi tehdä koko syksyn. Kukkasipulit ehtii laittaa hyvin syksyn kylmillä, ja siinäkin voin olla avuksi, Miettinen sanoo.

Jos omalle pihalle haluaa muutoksia, suunnittelija kannattaa tilata käynnille jo syksyllä ennen lumien tuloa.

– Minut voi kutsua paikan päälle katsomaan pihaa. Uutta ehtii ideoida ja suunnitella hyvin talven aikana. Myös Viherviettelyksen Instgram-kuvista voi saada ideoita, ja sieltä saa myös yhteystiedot, hän ehdottaa.

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset