Kaupunkiuutiset

Hautajaiset ovat aina ainutkertainen tapahtuma

Hautajaiset järjestetään useimmiten hautaustoimiston kautta. Lähiomaiset pystyvät sopimaan kaiken mahdollisen tarvittaessa yhdellä käynnillä. Omaisten ja hautaustoimiston edustajan tapaaminen ei silti ole ”pelkkä liikeneuvottelu”. Suru on aina läsnä, muodossa tai toisessa. Kohtaamiset ovat usein ladattu täyteen tunnetta.

– Jokainen kohtaaminen on omanlaisensa, ainutlaatuinen. Asiakkaille annetaan aikaa ja tilaa puhua ja keskustella juuri niin paljon kuin he itse tarvitsevat. Meillä ei ole tällaisissa tapaamisissa koskaan kiire. Pyrimme aistimaan jokaisen asiakkaan tunnetilat ja toiveet mahdollisimman herkästi, janakkalalaisen Kukkatalo ja Hautaustoimisto Kouhian yrittäjä Petri Kouhia sanoo.

Hänellä on 33 vuoden kokemus alalta, jossa ei ole ikinä tilaa virheille. Hautajaisjärjestelyjen on sujuttava kaikilta osin niin kuin ennakkoon on sovittu.

– Kuolema ja hautajaisjärjestelyt ovat omaisille aina hyvin henkilökohtainen asia. Meidän kulttuurissamme jo kuolemasta puhuminen on usein vaikeaa. Ymmärrys surevan ihmisen kokemuksista on äärimmäisen tärkeää, Petri Kouhia pohtii hautaustoimiston työntekijöilleen asettamia vaatimuksia.

Petri Kouhia huomauttaa, että omaisten kanssa keskusteltaessa täytyy aina säilyttää tilannetaju.

– Sen olen vuosikymmenten aikana oppinut, että jokainen hautaus on aivan yhtä yksilöllinen kuin on ihminenkin. Kahta samanlaista tilannetta ei tule vastaan, vaikka niitä on takana useita tuhansia, Kouhia pohtii.

Käytännön toimet

Surusta huolimatta omaisten on järjestettävä läheisensä hautajaiset. Juuri tässä käytännön työssä hautaustoimiston palvelutarjonta helpottaa surevia. Täyden palvelun hautaustoimistossa, kuten Kouhian yritys, voidaan sopia aivan kaikesta hautaamiseen liittyvistä asioista.

– Koska läheisen kuolema on liki jokaiselle elämän stressaavin vaihe, voivat tavallisetkin käytännön asiat jäädä heikommalle hoidolle. Hautaustoimistopalvelut auttavat omalta osaltaan arjessa selviytymisessä.

Käytännön järjestelyn lista on pitkä alkaen vainajan kuljetuksesta ja päätyen hautakiven hankkimiseen. Siihen väliin mahtuu monta yksityiskohtaisesti hoidettavaa asia.

– Jonkun täytyy hoitaa hautapaikan varaus, arkku, kuljetukset, mahdolliset lehti-ilmoitukset, siunaustilaisuuden ajankohta, paikka, pappi/muu puhuja, arkulle kantajat ja tarvittavat kukkakoristelut. Sen jälkeen on vielä muun muassa muistotilaisuuden järjestelyt paikan ja ohjelman osalta, tilaisuuden tarjoilut ja tarjoilijat, mahdollinen painettu ohjelma, adressien lukija ja tilaisuuden valokuvaaminen. Hautakiven tilaaminen ja asentaminen ovat myös asialistalla. Muistettavaa ja hoidettavaa riittää, Petri Kouhia listaa tiivisti.

Hautaustoimistoilla on kokemusta kaikkien yksityiskohtien hoitamisesta, joten unohduksia ja väärinkäsityksiä ei pääse syntymään.

– Meitä auttaa juuri se, että kokemuksen kautta on syntynyt verkosto, jonka kautta kaikki tarvittavat asiat tulevat hoidettua.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset