Kaupunkiuutiset

Heiluva heijastin tuo turvaa jalankulkijalle

– On mulla näitä jo pari, mutta reppuun mahtuu vielä. Siihen ulkopuolelle, sanoo 9-vuotias Aava Pirhonen saadessaan kampanjaheijastimen Vekka Liikenteen kuljettajalta Tino Joroselta.

Parolan koulun kolmasluokkalainen tietää, että heijastimia ei syksyn hämärässä voi olla ikinä liikaa. Tyttö matkaa bussilla kahdesti viikossa ratsastusharrastukseensa.

Pirhonen on esimerkillinen koululainen, jota on kotona selvästi valaistu. Jalankulkijan on lain mukaan pimeän aikana tiellä liikkuessaan käytettävä asianmukaista heijastinta.

Liikennevahinkojen tutkijalautakunnan mukaan ilman heijastinta kulkevalla jalankulkijalla on kaksinkertainen riski joutua onnettomuuteen verrattuna heijastinta käyttävään. Valaisemattomalla tiellä kerroin nousee jopa kymmeneen.

Liikenneviraston tilastojen mukaan Suomessa loukkaantuu liikenneonnettomuuksissa keskimäärin 600 jalankulkijaa, joista 50 ei selviä. Joka toinen pimeässä tai hämärässä menehtyneistä jalankulkijoista olisi voinut välttyä onnettomuudelta heijastimella.

Yli puolet näistä onnettomuuksista tapahtuu vuoden neljän pimeimmän kuukauden aikana, loka-tammikuussa.

Näkeekö autoilija sittenkään?

Heijastin on halpa henkivakuutus, kuuluu paikkansa pitävä vanha sanonta. Selityksiä, miksi sitä ei käytetä, löytyy reppukaupalla.

– Ihmiset kyllä tiedostavat asian, mutta kyse voi olla välinpitämättömyydestä. Tai sitten asiaa ei vain mietitä loppuun saakka. Yleisin virhe on olettaa, että kyllä autoilija näkee, komisario Ari Turunen Hämeen poliisista arvioi.

Kun autoilija havaitsee pimeydestä ilmestyvän ihmisen, silloin voi olla jo liian myöhäistä. Heijastimen idea on, että jalankulkija tulee nähdyksi ajoissa.

– Valaistuissa taajamissakin voi sateessa ja sumussa olla vaikea havaita pimeässä liikkuvia jalankulkijoita ja pyöräilijöitä. Kuljettajan näkymää voivat heikentää myös lika valoissa ja tuulilasissa. Pimeässä autoilijan havainnointia vaikeuttavat muut kohti tulevat valot.

Turunen kertoo heijastinliivin olevan erinomainen valinta.

– Se on ehkä paras vaihtoehto, käyttäähän sitä myös poliisi, ensihoitajat ja rakennusmiehet.

Jotkut ovat spekuloineet, että heijastinliivien käyttäjistä on pimeässä hankala erottaa, kantaako liiviä poliisi vai siviili.

– Sitä ei kannata murehtia, turvallisuus on etusijalla. Sitä paitsi poliisin heijastinliivit on merkitty selvästi, kenelle ne kuuluvat.

Taajamassa 14 metriä sekunnissa

Kaukovaloilla ajava autoilija näkee ilman heijastinta pimeällä tiellä kulkevan jalankulkijan noin 100 metrin etäisyydeltä vaatetuksesta riippuen.

Heijastinta käyttävän voi nähdä parhaimmillaan jopa 300 metrin päästä. Lähivalot paljastavat pimeässä kulkevan ihmisen autoilijalle aikaisintaan 40 metrin päästä, mutta huonolla kelillä vasta 10 metrin päästä. Heijastimen autoilija voi nähdä jopa 150 metrin etäisyydeltä.

Esimerkiksi 80 kilometrin tuntivauhtia kiitävä auto liikkuu sekunnissa 22 metriä ja viidenkympin nopeudessakin 14 metriä.

Kuljettajan reaktioaika eli aika havainnosta toiminnan aloittamiseen on keskimäärin puoli sekuntia, joten 50 kilometrin tuntivauhdissa auto ehtii liikkua keskimäärin seitsemän metriä ennen kuin jarrutus edes alkaa.

Lumisella tiellä nastarenkaillakin varustetun auton pysäyttämiseen tarvitaan 50 kilometrin tuntinopeudesta noin 25 metrin matka, jäisellä tiellä jopa 60 metriä. Ilman nastoja jarrutusmatka on vielä enemmän.

Näkyvä lemmikki omistajan turva

Hyvälaatuinen heijastava huomioliivi, hihna, panta tai valjas on myös jalankulkijan seurana liikkuvan koiran tai muun lemmikkieläimen turvana hämärän aikaan.

Tummakarvaista koiraa voi olla vaikea nähdä hämärässä. Pimeästä erottuva koira auttaa myös omistajaansa näkymään. Myös pyöräilijät huomaavat talutushihnan helpommin, mikäli siihen on kiinnitetty heijastin.

Sopivaa heijastinta valitessa pitäisi huomioida, että heijastavaa pintaa on mahdollisimman paljon, ja että koira erottuisi kaikista suunnista.

Metsästyskoiralla huomioliivin, heijastavan tai valolla varustetun pannan tai valjaiden käyttö voi estää vakavan tapaturman, mikäli koira syöksyy saaliin perässä tielle muun liikenteen keskelle.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset