Kaupunkiuutiset

Hevostaito on paljon muutakin kuin ratsastamista

Katri Salovaaran kesään kuuluvat hevoset ja työ hevosten parissa Ratsutalli Verrattomassa Tuuloksessa.

– Jos en olisi täällä töissä, olisin silti varmaan tallilla, mutta en ehkä ihan niin paljon, Salovaara nauraa.

Tallilla on 24 hevospaikkaa, ja Salovaaran toimenkuvaan kuuluu tallityöt, hevosten hoitaminen ja ruokinta, leiriläisten kanssa toimiminen sekä ratsastustuntien pitäminen. Salovaara asuu Eteläisissä, josta on kymmenkunta kilometriä työpaikalle.

– Jos sataa, tai työpäivä on pitkä, tulen autolla, mutta muutoin ajan töihin polkupyörällä. Ei tarvitse käydä erikseen jumpassa, reipasotteinen 23-vuotias hymyilee.

Kesätyö alkaa kesäkuun ensimmäisellä viikolla, kun kesäleirit alkavat. Salovaara työskentelee viitenä tai kuutena päivänä viikossa tehden lähes täyttä päivää.

– Töiden jälkeen otan myös yksityisiä hevosia ratsastettavaksi.

Salovaara on työskennellyt tallilla lähes joka kesä vuodesta 2009 lähtien. Taideopinnot Lapin yliopistossa ovat kesken, mutta lopullinen ammatinvalinta on yhä mietinnässä.

Fyysistä ja kokonaisvaltaista

Hevoset ovat Salovaaralle rakas harrastus jo 15 vuoden takaa.

– Alkujaan lähdin talleille kavereiden kanssa. Yksi toisensa jälkeen lopetti, mutta minä jatkoin. Olen aina tykännyt eläimistä ja niiden hoitamisesta. Olen fyysinen ihminen ja pidän käytännön tekemisestä. Nyt on hyvä tilanne. Pääsen harrastamaan täysipainoisesti.

Salovaara kannustaa nuoria harrastajia kehittämään hevostaitojaan.

– Tämä on kivaa. Hevosharrastus on fyysistä ja myös kokonaisvaltaista. Hevostaito on paljon muutakin kuin ratsastamista. Hevonen vaatii, että ihminen toimii oikein sekä ratsastaessa että maasta käsin. Kun siinä onnistuu, on se todella palkitsevaa. Työssäni iloitsen, kun näen, kuinka leiriläiset kehittyvät huimasti jo pienessä ajassa, Salovaara kuvailee.

Ratsastaminen on kuitenkin paras tapa nollata pää.

– Kun keskittyy ratsastamaan, ei voi ajatella mitään muuta.

Tallin hevosista Salovaara ei osaa nimetä suosikkiaan.

– Hevoset ovat kaikki yhtä tärkeitä ”työkavereita”, ja siksi suosikin nimeäminen on hankalaa.

Paras hetki kesällä on aina perjantai-iltaisin, kun hevoset pääsevät leiriviikon jälkeen laitumelle.

– Kun hevoset ovat yhdessä vapaana laitumella, on se hieno näky.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset