Kaupunkiuutiset Hämeenlinna

Hitusen hämyä hyppää historiaan – Elokuvafestivaali sai upeat puitteet

Festivaalivastaava Taneli Hiltunen kannustaa filmihulluja myös luennoille, joissa akateemisuus ja populäärikulttuuri lyövät kättä. Kuva: AP Sarjanto
Festivaalivastaava Taneli Hiltunen kannustaa filmihulluja myös luennoille, joissa akateemisuus ja populäärikulttuuri lyövät kättä. Kuva: AP Sarjanto

Keskiaikaisen linnan kolmannessa kerroksessa istuu tyytyväinen festivaalivastaava. Taneli Hiltunen ei olisi voinut toivoa upeampaa paikkaa Hitusen hämyä -elokuvafestivaalille, jonka teemana on tänä vuonna historia.

– Linnalla innostuttiin heti ajatuksesta. Saimme elokuvia ja luentoja varteen käyttöömme hienon kirkkosalin, jonka lattia ja katto ovat puuta. Kahvilaa pidämme viereisessä makasiinisalissa, Hiltunen kertoo.

Kahden kauppa

Tämän vuoden festivaali on syntynyt kahden paikallisen yhdistyksen yhteistyönä.

– Kuulumme Timo Miettisen kanssa Hämeenlinnan historialliseen seuraan. Ihmettelimme, miksei Suomessa ole järjestetty historiallisen elokuvan festivaalia. Timo otti yhteyttä Kino Tavastiin, jossa idea otettiin lämpimästi vastaan ja yhteinen sävel löytyi nopeasti, Hiltunen kiittelee.

– Mukana on nyt ihmisiä, jotka kuuluvat molempiin yhdistyksiin. Itsekin toimin nykyään Kino Tavastin varapuheenjohtajana.

Harvinaista herkkua

Ohjelmisto tarjoaa monenlaista kulmaa. Elokuvat Mary Shelleystä ja Marie Antoinettesta nostavat esiin feministisiä teemoja ja Akira Kurosawan mestariteos Ran tuo mukanaan itämaisia tuulia.

Hiltunen on erityisen innoissaan mykkäfilmin klassikosta Jeanne d´Arcin kärsimys, joka on Carl Theodor Dreyerin ohjaus vuodelta 1928.

– Esityksessä theremin-virtuoosi Susanna Viljanmaa säestää elokuvaa sitä varten säveltämällään musiikilla, jota ei ole aikaisemmin esitetty missään.

– Harvemmin myös nähdään elokuvia, jotka sijoittuvat 1600-luvulle. The New World on sellainen ja meillä on tarjota siitä erikoispitkä versio.

Jokaiselle jotakin

Hiltunen ei lähde edes miettimään tämän vuoden tapahtuman kohdeyleisöä, sillä ohjelmisto on mitä värikkäintä laatua.

– Festivaalilla on todella paljon annettavaa kenelle tahansa, joka on kiinnostunut historiasta, musiikista tai elokuvista.

Hitusen hämyä pe-su 25.–27.10.Hämeen linnassa.

Ohjelma

Perjantai 25.10.

klo 18.30, luento: Rami Mähkä, Monty Python ja koominen keskiaika.

klo 19.00, elokuva: Monty Pythonin hullu maailma.

Lauantai 26.10.

klo 11.20, luento: Niina Mero: Shelleyn piirin kirjalliset vaikutteet.

klo 12.00, elokuva: Mary Shelley.

klo 14.15, elokuva: Jeanne d´Arcin kärsimys.

klo 16.15, luento: Taneli Hiltunen, Akira Kurosawa samuraikulttuurin kuvaajana.

klo 16.35, elokuva: Ran.

Sunnuntai 27.10.

klo 11.30, elokuva: Piirtäjän sopimus.

klo 13.40, elokuva: Marie Antoinette.

klo 16.00. elokuva: The New World.

Lisätietoja netissä: hitusenhamya.fi

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Uusin Kaupunkiuutiset

19.9.2020

Fingerpori

comic

Päivän Hämeen Sanomat

20.9.2020