Kaupunkiuutiset

HJS nousi sarjakärkeen

Kun kesäkuu lähenee loppua, Tampereen piirin Kolmosen sarjakausi on puolivälissä. Kymmenen sarjakierroksen jälkeen Hämeenlinnan Jalkapalloseura johtaa sarjaa, Härmä on seitsemäntenä ja JanPa sijalla 11. HJS ei jäänyt murehtimaan tappiota paikallispelissä Härmää vastaan, vaan otti heti muutaman päivän tauon jälkeen tärkeän vierasvoiton Pallo-Sepoista lukemin 0–2. Viime keskiviikkona sarjaa johtanut Nokian Palloseura vieraili HJS:n luona Pullerin Meijerin tekonurmella. Pullerilla nähtiin viihdyttävä ja vauhdikas kärkikamppailu. HJS pelasi energisesti ja otti ansaitun voiton toisen puoliajan maaleilla lukemin 3–0. Maalinteossa onnistuivat Juuso Huhtapelto, Jere Suomalainen sekä Mika Jussila. Näin HJS nousi sarjan kärkipaikalle pisteen edellä NoPSia. Sarjan kolmanteen sijaan on matkaa seitsemän pistettä. HJS:n kausi jatkuu keskiviikkona, kun joukkue kohtaa vieraskentällä Ilveksen kakkosjoukkueen. HJS tiedotti kauden alussa, että sen tavoite on nousta Kakkoseen viimeistään kauden 2019 päätteeksi. Jos loppukauden pelit sujuvat tähän tapaan, tuo nousu saattaa olla mahdollista jopa jo ensi kaudeksi.

 

Härmän kausi on ollut vaihteleva. Mukaan on mahtunut riemukkaita voittoja, muun muassa molemmat paikallisvastustajat HJS ja JanPa ovat kaatuneet puhtaalla pelillä. Hienojen voittojen lisäksi kauteen on mahtunut liikaa epäonnisia tappioita. Viime keskiviikkona joukkue matkasi Tampereelle vierasotteluun ja kohtasi Sääksjärven Loiskeen. Ottelu päättyi 2–2-tasapeliin Pietari Palomäen onnistuessa tasoituksessa neljä minuuttia ennen loppuvihellystä. Palomäki on tällä kaudella ollut neljällä osumallaan joukkueen paras maalintekijä. Härmän pistejahti jatkuu tänä tiistaina, kun Härmä kohtaa kotiottelussa Pullerilla Pirkkalan Jalkapalloklubin.

 

JanPalla on viime aikoina ollut sarjassa hieman vaikeaa. Paikallisottelussa Härmää vastaan joukkue oli vastaantulija ja 3–0-tappio ei jättänyt selittelyille varaa. Viime tiistaina joukkue kohtasi Liinalammen kotikentällään Pallo-Sepot. Harri Suhonen ja Jukka Suhonen onnistuivat maalinteossa, mutta puolustus ei pysynyt nopeiden vierasjoukkueen hyökkääjien vauhdissa ja JanPa kärsi 2–4-tappion. Perjantaina vastus vain kovenee, kun JanPa kohtaa vieraskentällä sarjakakkosen Nokian Palloseuran. JanPan tavoite on säilyä sarjassa ja karsintaraja on tällä hetkellä pisteen päässä.

 

Heikki Kajanto, HJS

Asiasanat

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset